fbpx

3.8.2014

Meidän Festivaali 2014 päättynyt onnistuneesti

Meidän Festivaali 2014 päättyi lauantaina 2.8.2014. Festivaalilla vieraili seitsemän päivän aikana vajaa 3000 kuulijaa. Kahdeksattatoista kertaa järjestetty tapahtuma tarjosi monimuotoisia musiikkielämyksiä viikon ajan. Festivaalin konserteista seitsemän oli loppuunmyytyjä.

Meidän Festivaalin vuoden 2014 teemana oli ’Dissonanssi’. Viulisti Pekka Kuusiston suunnittelemassa ohjelmassa monipuolinen joukko taiteilijoita tarkasteli taiteen heijastusvaikutuksia, koulutuksen ja oppimisen merkitystä. Meidän Festivaalin yhteydessä järjestettiin tänä vuonna myös näppärikurssi Mauno Järvelän johdolla 29.7.-31.7.2014, johon osallistui lähes 80 alueen seudun lasta ja nuorta.

Meidän Festivaalilla esiintyivät taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston lisäksi mm. Kamus-kvartetti, Kungsbacka Trio, valokuvataiteilijat Maija Tammi ja Aapo Huhta, kokeellista popmusiikkia shamanistisella otteella soittava Color Dolor, lausuntataiteilija Mirjami Heikkinen, palkittu viola da gamba -yhtye Phantasm, huuliharppuyhtye Sväng, sellisti Nicolas Altstaedt sekä ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt amerikkalainen folk-artisti Sam Amidon. Lisäksi festivaalilla esiintyivät rumpali Tatu Rönkkö ja tanskalainen Efterklang uudella yhteistuotannollaan, joka oli sävelletty edeltävän kymmenen päivän aikana keskellä suomalaista luontoa. Yhtenä viikon kohokohtana oli pianisti Angela Hewittin myöhäisillan konsertti Kallio-Kuninkalan Leonora-salissa keskiviikkona 30.7.2014, jossa Hewitt esitti J.S. Bachin Die Kunst der Fugen (Contrapunctus I-XIV). Meidän Festivaalin avajaisteoksena oli Neljä pientä annosta, jossa esiintyjinä olivat näyttelijä Martti Suosalo, pianisti Iiro Rantala ja koreografi-tanssija Lotta Kuusisto.

Meidän Festivaalilla kuultiin myös Jaakko Kuusiston makuukamari- ja leirintäalueoopperat pianisti Tuula Hällströmin, sopraano Anu Hostikan ja tenori Juha Hostikan esittämänä. Festivaalin aikana konserteissa esilletuotavissa puheenvuoroissa asiantuntijat ja tutkijat valaisivat teemaa. Puhujina toimivat mm. musiikin aivotutkija Tommi Himberg, freelancer-musiikkitoimittaja Olli Virtaperko, Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio sekäTeatteri Vanha Jukon taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen. Festivaalin visuaalisesta puolesta vastasi tänäkin vuonna taiteilijat Aamu Song ja Johan Olin.

Meidän Festivaalilla oli tänä vuonna yhteensä seitsemän loppuunmyytyä konserttia. Kaiken kaikkiaan festivaalin ohjelmassa oli yhteensä 24 erilaista konserttikokonaisuutta ja tämän lisäksi tarjottiin myös monipuolisesti muuta oheisohjelmaa (kuten avoimet harjoitukset, ilmaisia kävelykonsertteja sekä alueen seudun kulttuurihistoriaa valoittavia kävelykierroksia).

Meidän Festivaalin konsertit järjestettiin jälleen Tuusulanjärven ainutlaatuisessa ympäristössä, mm. Ainolassa, Kallio-Kuninkalassa, Halosenniemessä, Eero Järnefeltin Suvirannassa sekä Pekka Halosen akatemiassa. Lisäksi viime vuonna taiteilijoiden Aamu Songin ja Johan Olinin suunnittelema Meidän metsä -konserttitila oli jälleen tänä vuonna festivaalin käytössä.

Kiitos yleisölle, taiteilijoille, yhteistyökumppaneille sekä staffille vuoden 2014 festivaalista!

Meidän Festivaali järjestetään jälleen ensi vuonna 26.7.-1.8.2015.

Ylös