fbpx

7.12.2020

Harjoittelijahaku Meidän Festivaalille 2021 on auki

Kuvassa kitaristi Ismo Eskelinen soittaa kitaraa kesäillassa Halosenniemen saunan terassilla yleisön kuunnellessa
Ismo Eskelisen kitaransoitto kesäillassa Halosenniemen saunan terassilla tenhosi yleisön.

Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu kamaritaidetapahtuma. Heinäkuun lopulla Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä koettava tapahtuma perustettiin vuonna 1997. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii Kamus-kvartetti. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä sekä vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla. Tapahtuman järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry.

Meidän Festivaali järjestetään tulevana kesänä 25.7.-31.7.2021 ja ohjelma julkaistaan keväällä 2021.

Harjoittelijaksi Meidän Festivaalille 2021

Meidän Festivaali tarjoaa kesällä 2021 yhdelle opiskelijalle mahdollisuuden päästä tutustumaan festivaalityön arkeen ja juhlaan valtakunnallisesti merkittävän kamaritaidetapahtuman parissa. Harjoittelu soveltuu parhaiten esim. kulttuuri- ja taidealan tai viestinnän opiskelijoille, mutta valinta ei ole oppiaineesta riippuvainen.

Harjoittelijan työtehtäviin lukeutuvat monipuoliset festivaalin tuotantoon ja tiedotukseen liittyvät tehtävät, jotka ovat osittain harjoittelijan oppimistavoitteiden mukaan räätälöitävissä. Harjoittelupaikka sijaitsee pääasiassa Helsingissä ja festivaaliviikolla Järvenpäässä. Harjoittelujakson pituus on kaksi (2) kuukautta täysiaikaista työaikaa tai pidempi jakso osittain osa-aikaista työaikaa sopimuksen mukaan niin, että kokonaiskestoltaan harjoittelujakso vastaa kahta kuukautta. Ajankohta sijoittuu touko-elokuulle 2021 sopimuksen mukaan. Meidän Festivaali pidetään 25.7.-31.7.2021.

Valittavalta henkilöltä toivotaan ennen kaikkea vahvaa kiinnostusta elävään taiteeseen ja kulttuurituotantoon sekä halua kehittää osaamistaan. Organisointi- ja vuorovaikutustaidot, hyvä paineensietokyky ja proaktiivinen ote ovat olennaisia ominaisuuksia festivaalityössä onnistumisessa. Suomen, ruotsin ja englannin kielitaito katsotaan välttämättömäksi tehtävässä onnistumiseksi ja monipuolinen muu kielitaito katsotaan eduksi. Harjoittelijaa työtehtävissä ohjaa Meidän Festivaalin toiminnanjohtaja.

Meidän Festivaali lähtökohtaisesti maksaa harjoittelijalle työssäoloehdon täyttävää palkkaa. Valitulla harjoittelijalla tulisi ensisijaisesti olla oppilaitoksen myöntämä harjoittelutuki. Jos hakijalla ei ole harjoittelutukea, voidaan asiasta neuvotella erikseen.

Anonyymi rekrytointi

Harjoittelupaikkarekrytoinnin ensimmäinen kierros toteutetaan anonyyminä. Anonyymillä rekrytoinnin alkuvaiheella festivaali haluaa varmistaa, että kaikki hakijat tulevat haussa yhdenvertaisesti huomioiduksi.

Harjoittelupaikkaa haetaan täyttämällä verkkolomake osoitteessa https://forms.gle/zp66tdeGLjtMKRE18. Haku sulkeutuu 17.01.2021. Huolehdithan, että et lomaketta täyttäessä epähuomiossa paljasta nimeäsi, ikääsi, sukupuoltasi tai kansallisuuttasi.

Olemme kaikkiin hakijoihin puhelimitse tai tekstiviestitse yhteydessä tammikuussa 2021 viikolla 3 rekrytoinnin jatkosta. Jatkoon päässeitä hakijoita pyydetään toimittamaan CV pdf-muodossa tai vaihtoehtoisesti linkki LinkedIn -profiiliin. Haastatteluun valitut 3-4 hakijaa haastatellaan Zoomin tai puhelimen välityksellä. Haastattelut pyritään pitämään viikkojen neljä ja viisi aikana ja harjoittelija valitsemaan helmikuun alkupuolella.

Lisätietoja harjoittelupaikasta antaa:

Petra Piiroinen, toiminnanjohtaja
puh. +358 41 548 7098
[email protected]

Huomioithan, että toiminnanjohtaja lomailee 14.12.2020–10.1.2021.

Facebook
Twitter @OurFestival_
Instagram @meidanfestivaali
LinkedIn

Ylös