Hanneriina Moisseinen

Hanneriina Moisseinen (s. 1978) on kuvataiteilijataustainen sarjakuvataiteilija ja taiteen maisteri, joka on palkittu muun muassa Sarjakuvataiteen valtionpalkinnolla ja Kalevalaseuran Akseli Gallen-Kallela -tunnustuspalkinnolla. Moisseisen teoksia on ollut esillä taidegallerioissa ja museoissa noin kahdessakymmenessä eri maassa, Suomessa esimerkiksi Kiasmassa ja Mäntän kuvataideviikoilla. Hän on julkaissut tähän mennessä neljä sarjakuvateosta, uusimpina teokset Kannas (2016) ja Isä (2013), jotka on käännetty usealle eri kielelle.

Esiintyy konserteissa

Ei tulevia keikkoja.

Ylös