John Storgårds

Kuva: Marco Borggreve

John Storgårds aloitti muusikon uransa viulistina, ja toimi konserttimestarina monissa orkestereissa ennen valmistumistaan kapellimestariksi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalta. Viulistin ura jatkuu yhä kapellimestarin töiden rinnalla sekä solistitehtävien että kamarimusiikin merkeissä monien maailmanluokan taiteilijoiden ja kokoonpanojen kanssa.

Vuosina 1992-96 Storgårds johti Ylioppilaskunnan Soittajia, mikä oli hänen ensimmäinen vakituinen kapellimestarikiinnityksensä. Tätä seurasi edelleen jatkuva kiinnitys Lapin kamariorkesterin taiteelliseksi johtajaksi vuonna 1996. Vuosina 2003-2008 hän oli Helsingin kaupunginorkesterin päävierailija, ja syksystä 2008 vuoden 2015 loppuun hän toimi orkesterin 12. ylikapellimestarina. Muita vakituisia kiinnityksiä hänella on ollut Oulussa, Tapiolassa ja Tampereella.

Ulkomaisia kiinnityksiä Storgårdsilla on tammikuussa 2012 alkanut kiinnitys BBC Philharmonic Orchestran päävierailijaksi, nykyisin Chief Guest Conductor, ja syksystä 2015 alkaen päävierailijan kiinnitys Ottawassa National Arts Center Orchestrassa. Storgårds työskentelee säännöllisesti myös Münchenin kamariorkesterin kanssa orkesterin Taiteellisena partnerina, mikä pitää sisällään sekä kapellimestarin että solistin tehtäviä. Hän johtaa myös säännöllisesti muunmuassa St. Louisin, Toronton, Houstonin ja Detroitin sinfoniaorkestereita ja Scottish Chamber Orchestraa. 

Storgårds on soittanut monien maailman huippuorkestereiden solistina, mainittakoon Oslon filharmonikot, Frankfurtin ja Kölnin radio-orkesterit Deutsche Kammerphilharmonie, BBC Philharmonic Orchestra, Torinon RAI-orkesteri ja lähes kaikkien Suomen orkesterit. 

Monet säveltäjät ovat myös omistaneet hänelle teoksiaan. Näistä mainittakoon Kimmo Hakola (Viulukonsertto ja kaksi sooloviuluteosta), Pehr-Henrik Nordgren (Viulukonsertto nro 4), Sunleif Rasmussen (Viulukonsertto) ja Bent Sørensen (Serenissima). Hänen laajaan konserttolevytysten sarjaansa kuuluu muun muassa Schumannin, Erkki Melartinin, Pehr-Henrik Nordgrenin, Kaija Saariahon ja Peteris Vasksin viulukonserttojen levytykset. Hän on myös kantaesittänyt Jean Sibeliuksen 1929 julkaisukieltoon asettaman Sarjan viululle ja jousiorkesterille op.117 Lahdessa 1990.

Kamarimusiikkia Storgårds soittaa ahkerasti muun muassa Avanti!n, NACOn ja Lapin kamariorkesterin kanssa, sekä monilla festivaaleilla kuten Santa Fe, Rolandseck, Affinis ja Kuhmo. 

John Storgårdsin viulunsoiton opettajina ovat olleet mm. Esther Raitio, Jouko Ignatius ja tärkeimpänä kaikista Chaim Taub, legendaarinen pedagogi ja Israelin filharmonikkojen konserttimestari, jonka johdolla hän opiskeli useita periodeja 80- ja 90-luvuilla. Ensikonserttinsa viulistina Storgårds piti Helsingissä 1988.

John Storgårds Twitterissä: @johnstorgards


Beginning his musical career as a violinist, John Storgårds served as the leader of many orchestras in Finland and abroad before qualifying as a conductor at the Sibelius Academy. He still continues his violinist career as a soloist and in various chamber ensembles with many world class artists.

John Storgårds began his conducting career with the Helsinki University Symphony Orchestra from 1992 to 1996, the year in which he was appointed Artistic Director of the Lapland Chamber Orchestra – a post he still holds. From 2003 to 2008 he was Principal Guest Conductor of the Helsinki Philharmonic Orchestra and from 2008 to 2015 its 12th Chief Conductor. He has also held regular conducting posts in Oulu, Tapiola and Tampere. 

Now Chief Guest Conductor of the BBC Philharmonic Orchestra (2012–) and Principal Guest Conductor of the National Arts Centre Ottawa (2015–), John Storgårds is also Artistic Partner of the Munich Chamber Orchestra. He makes regular guest conducting appearances with, among other, the Scottish Chamber Orchestra, the St. Louis, Toronto and Houston orchestras. 

Storgårds has performed as soloist of many world top class orchestras, e.g. Oslo Philharmonic Orchestra, Frankfurt Radio Symphony, WDR Rundfunkorchester Köln, Deutsche Kammerphilharmonie, Orchestre de Paris, BBC Philharmonic Orchestra, Scottish Chamber Orchestra and Orchestra Sinfonica Nazionale della RAI di Torino, and almost all Finnish orchestras. He also plays chamber music regularly with among others Avanti! chamber orchestra, NACO Orchestra, and Lapland Chamber Orchestra, and in many festivals like Kuhmo, Santa Fe and Rolandseck.

Many composers have dedicated their music to John Storgårds. One of the most important pieces in his repertoire is the violin concerto by Kaija Saariaho, Graal Théâtre, which he has recorded (Ondine, 2002) and also performed all over the world. Besides that he has also recorded more than ten violin concertos, representing both new and old concerto repertoire. The disc featuring him as the soloist in the Violin Concerto by Pēteris Vasks won the Cannes Classical Disc of the Year Award in 2004.

John Storgårds has studied violin with Esther Rautio and Jouko Ignatius in Finland. His principal violin teacher was Chaim Taub, with whom he studied during several periods in 80’s and 90’s. He had his debut concert in Helsinki in 1988.

Follow John Storgårds on Twitter: @johnstorgards

Esiintyy konserteissa

Ei tulevia keikkoja.

Ylös