fbpx

Lauri Porra

Lauri Porra on kansainvälisesti menestynyt ja tunnustettu säveltäjä ja muusikko, jonka ura taiteellisen työn parissa on kestänyt reilusti yli vuosikymmenen. Soolourallaan Porra on julkaissut viisi albumia, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 2005. Porra on säveltänyt monipuolisesti orkesteri-, elokuva-, ja media-alan musiikkia ja hänen sävellyksiään ovat esittäneet mm. Radion sinfoniaorkesteri, Trondheimin sinfoniaorkesteri ja Sinfonia Lahti. Porra käyttää sävellystyössään laajaa kokemustaan eri musiikkityylien parissa ja luo näennäisesti kaukaisten genrejen välille luontevia siltoja. Poikkitaiteellista yhteistyötä Porra on tehnyt mm. Esko Valtaojan, Paula Vesalan ja Paperi T:n kanssa. Vuonna 2021 Porra aloittaa Vantaan Viihdeorkesterin taiteellisena johtajana. Porra toimii myös taiteellisena johtajana perustamassaan Unelmien Heinola -kaupunkitapahtumassa ja on ollut Helsingin juhlaviikkojen taiteellisena neuvonantajana 2015-2019. Porra toimii basistina Stratovarius-yhtyeessä, jonka kanssa hän on tehnyt neljä levyä ja esiintynyt yli kuudessakymmenessä eri maassa. Vuonna 2016 Porralle myönnettiin kolmantena Suomalaisena koskaan pohjoismaisen Nordisk Popularauktorsin NPU-palkinto. Samana vuonna Porra oli ehdolla pohjoismaiden elokuvasäveltäjien HARPA- palkinnon saajaksi.

Esiintyy konserteissa

Ei tulevia keikkoja.

Ylös