fbpx

Meidän Metsä

Meidän Metsä on Kallio-kuninkalan maille vuonna 2015 ensi kertaa pystytetty konserttiympäristöinstallaatio. Kallio-kuninkalan Metsä-kuninkala -rakennuksen pihapiiriin rakennettiin kaksi istuinkumpua, joille yleisö konsertissa asettuu. Vuonna 2016 Metsää laajennettiin kolmannella kummulla. Installaatiossa alueen puut puetaan juhlahameisiin. Konserttitilan suunnittelivat Aamu Song & Johan Olin (Company).

Meidän Metsässä yleisö istuu istuinalustoilla nurmikolla. Metsään ei välttämättä kannata lähteä pyhävaatteissa.

Kallio-Kuninkala toimii Meidän Festivaalin keskuksena, paitsi konserttien myös musiikkijuhlan taiteilijoiden ja työntekijöiden ”festivaalikampuksena”. Kuninkalat on mainittu historian kirjoissa 1600-luvulta lähtien Tuusulanjärven tienoilla sijaitsevien maatilojen joukossa. Vuodesta 1899 alkaen tilan on omistanut K. A. Paloheimon suku ja vuodesta 1975 alkaen Leonora ja Yrjö Paloheimon säätiö. Nykyisen ilmeen rakennukset saivat 1920-luvulla. Viime vuosisadan varrella Kallio-Kuninkalassa on muun muassa kasvatettu karjaa, hevosia ja lampaita, kokeiltu villiriisin viljelyä sekä pidetty poikien maatalous- ja puutarhakoulua.

Sibelius-Akatemia on toiminut Järvenpään Kuninkalassa vuodesta 1987. Sibelius-Akatemia järjestää Järvenpäässä useita musiikkitapahtumia, mm. Sibelius-Viikot ja kansainvälisiä mestarikursseja.

Osoite: Ristinummentie 6, 04400 Järvenpää
www.kuninkala.fi

Konserttipaikan ohjelma

Ylös