Tue Meidän Festivaalia

 

Maailma on monimutkainen paikka. Meidän Festivaalilla uskomme, että taiteen tekeminen, kokeminen ja uuden luominen ovat ohittamattomia keinoja ymmärtää monimutkaista olemassaoloamme ja kehittää luovaa ajattelua. Uskomme, että taide kuuluu osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Vapaa ja hyvinvoiva kulttuurielämä on yksi demokraattisen yhteiskunnan kivijaloista.

Taide on arvokasta. Ja kuten suurin osa arvokkaista asioista, myös taide maksaa rahaa. Samalla haluamme kuitenkin pitää Meidän Festivaalin pääsylipun hinnan kaikille saavutettavalla tasolla.

Meidän Festivaalin järjestää voittoa tavoittelematon yhdistys Järvenpään Sibelius-seura ry. Festivaalin toiminnassa tärkeimmäksi asetetaan taiteellinen tinkimättömyys ja luomisen mahdollisuudet, ja festivaalin puitteissa taiteilijoiden on mahdollista toteuttaa kunnianhimoisiakin luovia hankkeita. Missionamme on näin tuoda yleisölle tapahtumia, jotka avaavat korvia ja mieliä sekä jatkavat alueen eteenpäinkatsovaa kulttuuriperinnettä. Kunnianhimoista kamaritaidetapahtumaa ei ole mahdollista järjestää ja kehittää ilman julkista, säätiöiden, yritysten ja yksityisten lahjoittajien tukea. Festivaali on kiitollinen kaikesta sille osoitetusta tuesta.

Petra Piiroinen
Meidän Festivaalin toiminnanjohtaja

Meidän Festivaalia voit tukea monilla tavoin – tärkeimpänä tulemalla paikalle ja ostamalla pääsylipun konserttiin. Jos haluat, voit osoittaa tukesi festivaalille myös muilla tavoin, joista kerromme lisää tällä sivulla.

Yksityishenkilöt

Minulle parasta on, että voin lahjoituksellani tehdä suuren joukon ihmisiä onnelliseksi.

Meidän Festivaalin pitkäaikainen mesenoija

Meidän Festivaali voi ottaa vastaan lahjoituksia yksityisiltä henkilöiltä. Lahjoituksesi voidaan halutessasi kohdentaa joko yleiseen toimintaan tai tiettyyn toimintaan – esimerkiksi sävellystilaukseen, tietylle konsertille, taiteellisen johdon palkkioon tai tietylle vierailevalle muusikolle. Voit tiedustella erilaisia mahdollisuuksia Meidän Toimistolta. Kaikki lahjoitustarjoukset käsitellään yksilöllisesti ja varmistetaan, että tavoitteemme kohtaavat ja lahjoituksesi päätyy haluamaasi kohteeseen.

Jos haluat lahjoittaa taiteen tekemiseen, voit olla yhteydessä Meidän Festivaalin toiminnanjohtajaan sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai puhelimitse numeroon 041 548 7098.

Meidän Festivaalia voi tukea myös liittymällä Järvenpään Sibelius-seuran jäseneksi. Jäsenmaksu (v. 2019) on 20 € vuodessa. Lue lisää täältä.

Järvenpään Sibelius-seuraa voi muistaa myös testamentissa.

Yritykset

Taiteen tukemisella on vahvat perusteet yrityksen yhteiskuntavastuussa. Kumppanuudella Meidän Festivaalin kanssa yritys lähettää vahvan viestin arvoistaan.

Meidän Festivaalilla on pitkä historia onnistuneiden yrityskumppanuuksien rakentamisessa ja hoitamisessa. Kaikki festivaalin yrityskumppanuudet räätälöidään vastaamaan kumppanin kulloisiakin tarpeita. Kumppanuuteen voi kuulua mm. kutsuvieraslippuja Meidän Festivaalin konsertteihin tai erilaisia yksityistilaisuuksia festivaalilla tai festivaalikauden ulkopuolella.

Jos yritystäsi kiinnostaa kumppanuus Meidän Festivaalin kanssa, saatte lisätietoa mahdollisuuksista Meidän Festivaalin toiminnanjohtajalta sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Kaikki kumppanuusmahdollisuudet tutkitaan erikseen. Festivaalille on kumppanuuksissaan tärkeää, että arvot kumppaneiden kanssa kohtaavat ja kumppanuus on molemminpuolisesti toimiva.

Ylös