8.12.2020

Säveltäjän päiväkirja, osa 1

Yleisöä Meidän Festivaalin konsertissa Tuusulanjärven rannalla Halosenniemessä kesällä 2020. Kuva: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Tytti Arola on säveltäjä ja äänitaiteilija, jota kiinnostaa arjen tuominen konserttitiloihin, moniaististen sävellysten tekeminen sekä tilallisen äänen kanssa työskentely. Teoksissaan Arola hyödyntää usein elektroniikkaa ja viime aikoina hän on innostunut performanssitaiteesta ja soitinrakentamisesta.

Tässä blogimuotoisessa päiväkirjassa Tytti Arola avaa prosessiaan siitä, miten hän työssään säveltäjänä lähestyy uutta tilausteosta Kamus-kvartetille ja Tuusulanjärvelle. Teos kantaesitetään Meidän Festivaalilla 2021.

Luku-, kuuntelu ja katseluaika: 13 minuuttia (lukuaika 3 minuuttia)


Säveltäjän päiväkirja, osa 1:
Tuusulanjärveen tutustuminen äänittämällä

Lokakuussa 2019 minulta kysyttiin, haluaisinko säveltää Kamus-kvartetille uuden teoksen vuoden 2021 Meidän Festivaalille – voitte arvata halusinko! Minulle ehdotettiin, että teos voisi jollain tavalla liittyä Tuusulanjärveen, joka on festivaalille keskeinen ja tärkeä paikka. Pidän säveltäjänä tietynlaisesta mutkattomuudesta, ja ehdotinkin, että mitä jos Tuusulanjärvestä tulisikin teoksen toinen esittäjä?

Jousisoittimille säveltäminen on minulle entuudestaan tuttua, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun yritän säveltää järvelle. Mielestäni on kiinnostavaa ajatella, että sävellän järvelle ikään kuin se olisi soitin ja esiintyjä, johon säveltäjänä lähden tutustumaan. Kokemukseni Tuusulanjärvestä on suppea ja ylipäänsä tiedän järvistä hyvin vähän, sillä olen itse kasvanut meren lähellä. Minulla on siis paljon kysymyksiä:

Mitä ääniä järvessä kuuluu?
Voiko järveen viedä musiikkia?
Ja lopuksi: miten ihmeessä järven voi tuoda konserttiin?

Tutkimusmatkani Tuusulanjärveen alkoi heinäkuussa säveltäjän ammatille epätyypillisesti yleisölle avoimena äänitysreissulla, Sävellyssoudulla. Ennen äänitysretkeä minua jännitti, sillä oli mahdotonta ennustaa, että minkälaisia ääniä tulisimme kuulemaan – jostain syystä pelkäsin, että jos järvi onkin ihan hiljaa. Jälkeenpäin ajateltuna pelkoni hiljaisesta järvestä on mielestäni aika huvittava ja saa minut pohtimaan, miksi halusin, että järvi olisi äänekäs? Miksi oletusarvona on, että äänittäessä pitäisi kuulua ääniä? Jos järvi on jonain päivänä hiljainen, niin eikö sen ääreen voi hiljentyä?

Kesän 2020 sävellyssoudulla uteliaan liveyleisön kanssa. Kuva: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Sävellyssoudulla tutustuimme miniyleisön kanssa tuuliseen Tuusulanjärveen. 31.7.2020 Tuusulanjärvi kuulosti esimerkiksi tältä:

Heinäkuun souturetkellä yllätyin seuraavista asioista:

  • veneen airojen narinat kuulostivat todella hyviltä
  • lumpeen lehdet lätisevät kivasti
  • kaislikon suhinaa on vaikea äänittää, sillä jos tuulee paljon niin tuulen ääni peittää helposti suhinan ja lisäksi vene ajautuu helpolla kaislikkoon

Seuraavan kerran menin Tuusulanjärvelle lokakuussa ja tällä kertaa tein äänitysreissun yksin pyöräillen Tuusulanjärven itäistä puolta. Tuusulanjärvi oli tyyni. 30.10.2020 äänitysreissuni näytti ja kuulosti tältä:

Lokakuun pyöräilyreissulla kuulin muun muassa:

  • sinisorsien ääniä
  • moottorisahan
  • vedenalaisen kettingin kolinan
  • äänen kun kalat tulivat järven pintaan
  • hengittävän laiturin

Tuusulanjärvi kesällä 2020. Kuva: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Olen saanut kahdella äänitysreissullani jo monipuolisesti erilaisia ääniä Tuusulanjärvestä ja sen ympäristöstä. Äänityksissäni olen pyrkinyt sekä järven äänimaiseman dokumentointiin että dialogiin järven kanssa esimerkiksi soutamalla järvessä ja heiluttamalla laitureita. Pitääkin siis muistaa, että tekemäni kenttä-äänitykset eivät tarjoa täydellistä tai objektiivista tallennetta Tuusulanjärven äänistä, vaan kenttä-äänityksissä kuuluu aina äänittäjän näkökulma: valintani liittyen välineistöön, paikkaan ja aikaan sekä tapani olla vuorovaikutuksessa järven kanssa.

Tulevina kuukausina aionkin jatkaa Tuusulanjärven äänittämistä talvella ja keväällä, jotta näen ja kuulen järven eri vuodenaikoina ja äänikirjastoni laajentuu. Käytyäni läpi äänitetyn materiaalin vielä tarkemmin alkaakin mielenkiintoinen vaihe, jossa teen vielä lisää valintoja: mitä ääniä käytän ja millä tavalla?

Tytti Arola sävellyssoudulla heinäkuussa 2020. Kuva: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Seuraavassa osassa sävellyspäiväkirjaa päästään kurkkaamaan työhuoneelle, jossa äänitysten työstämisen lisäksi uppoudun syvemmälle teoksen konseptiin ja luonnostelen materiaalia jousikvartetille. Lisäksi pohdin kutkuttavaa kysymystä: miten Tuusulanjärvi voidaan nähdä teoksen esittäjänä – millä tavoin järven voi tuoda konserttisaliin?

Sävellysprosessit ovat usein hitaita ja tämänkin teoksen työstäminen levittäytyy vuoden ajalle. Tuntuu ainutlaatuiselta avata prosessiani teoksen parissa työskentelyni aikana – en ole aiemmin kirjoittanut ajatuksiani auki teosta työstäessä tai jakanut keskeneräisiä ääniä muille kuultavaksi. Olen siis monessa mielessä uuden ääressä, meri-ihminen tutustumassa järveen ja säveltäjä raottamassa sävellysprosessiaan teille.

Tytti Arola,
järviin tutustuva säveltäjä

www.tyttiarola.com

Ylös