Meidän Festivaalin ohjelmisto täydentyy


Meidän Festivaali saa uusia sävyjä ja näkökulmia, kun sopraano Sanna Iljin, pianisti Aleksei Zaitsev sekä tietokirjailija ja puhuva insinööri Kasper Kylmälä ja Hengitysliiton toiminnanjohtaja Markku Hyttinen liittyvät mukaan kesän esiintyjäjoukkoon.

Sanna Iljin on ilmaisuvoimainen sopraano, joka on kerännyt monipuolista kokemusta niin oopperan, liedin kuin nykymusiikin parista. Hän on esiintynyt mm. Kansallisoopperan Iloisessa leskessä, Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Urkuyö & Aaria -festivaalilla. Iljin on myös koulutettu pianisti ja on toiminut solistina useiden orkesterien kanssa, mutta Meidän Festivaalilla hän esiintyy nimenomaan laulajana.

Hänen säestäjänään toimii Aleksei Zaitsev, kansainvälisesti esiintynyt pianisti, joka on valmistunut musiikin maisteriksi sekä Sibelius-Akatemiasta että Tanskan Kuninkaallisesta Musiikkikorkeakoulusta. Zaitsev on esiintynyt mm. Tanskan Klassiske Dage -festivaalilla ja Norjan Stavanger International Piano Festivalilla, ja hänen debyyttialbuminsa From the Street julkaistiin tänä vuonna. Duo esiintyy Järvenpään taidemuseon Hiljaisuus ja metsä -konsertissa 29.7.

Musiikin lomaan mahtuu Meidän Festivaalilla myös puhetta

Ajan henki -konserteissa puheesta vastaa puhetaidon valmentaja, tietokirjailija ja diplomi-insinööri Kasper Kylmälä. Hän käsittelee puheenvuorossaan ajan henkeä nykyajalle tyypillisen vastakkainasettelun kautta. Samankaltaisia aiheita Kylmälä on käsitellyt kirjassaan Poliittiset riidat (2025). 

Henki kulkee -konsertissa puheenvuoron saa puolestaan Hengitysliiton toiminnanjohtaja Markku Hyttinen. Hän puhuu ihmisten mahdollisuudesta taiteeseen erilaisista rajoitteista huolimatta sekä ohjaa lyhyen rauhoittumishetken, joka auttaa yleisöä laskeutumaan tulevaan musiikkiesitykseen.