Meidän Festivaali etsii kesäharjoittelijaa

Meidän Festivaali tarjoaa kesällä 2026 yhdelle opiskelijalle mahdollisuuden päästä tutustumaan festivaalityön arkeen ja juhlaan valtakunnallisesti merkittävän kamaritaidetapahtuman parissa. Harjoittelijan työtehtäviin lukeutuvat monipuoliset festivaalin tuotantoon ja tiedotukseen liittyvät tehtävät, jotka ovat osittain harjoittelijan opintosuuntauksen ja oppimistavoitteiden mukaan räätälöitävissä. Harjoittelupaikka sijaitsee pääasiassa Helsingissä ja festivaaliviikolla pääasiassa Järvenpäässä ja Tuusulassa. Harjoittelijalla on mahdollisuus myös osittaiseen etätyöhön (festivaaliviikkoa lukuunottamatta).

Harjoittelujakson pituus on kaksi (2) kuukautta täysiaikaista työaikaa tai pidempi jakso osittain osa-aikaista työaikaa sopimuksen mukaan niin, että kokonaiskestoltaan harjoittelujakso vastaa kahta kuukautta. Ajankohta sijoittuu touko-elokuulle 2026 sopimuksen mukaan. Meidän Festivaali pidetään 25.7.–30.7.2026.

Valittavalta henkilöltä toivotaan ennen kaikkea henkilökohtaista kiinnostusta elävään taiteeseen ja kulttuurialaan sekä halua kehittää omaa osaamista. Eduksi katsotaan tavoite työllistyä kulttuurialalle tai tapahtumien pariin jatkossa. Organisointi- ja vuorovaikutustaidot, hyvä paineensietokyky ja proaktiivinen ote ovat olennaisia ominaisuuksia festivaalityössä onnistumisessa. Hyvä suomen, ruotsin ja englannin kielitaito katsotaan tärkeiksi tehtävässä onnistumisessa, ja monipuolinen muu kielitaito katsotaan hakijan eduksi. Harjoittelijaa työtehtävissä ohjaa Meidän Festivaalin toiminnanjohtaja.

Meidän Festivaali lähtökohtaisesti maksaa harjoittelijalle työssäoloehdon täyttävää palkkaa. Valitulla harjoittelijalla tulisi ensisijaisesti olla oppilaitoksen myöntämä harjoittelutuki. Jos hakijalla ei ole harjoittelutukea, voidaan asiasta neuvotella erikseen.

Toivomme hakijoita erilaisista taustoista ja kannattaa hakea, vaikka kaikki ilmoituksessa mainitut taidot eivät täyttyisikään – sinulla voi tällöin olla jotakin muita meille tärkeitä vahvuuksia.

REKRYTOINNIN KULKU
Harjoittelupaikkaa haetaan täyttämällä alla alkava lomake viimeistään torstaina 12.2.2026

Hakulomakkeessa on viisi lyhyttä osiota:
– Opinnot ja harjoittelutuki
– Kielitaito
– Tietotekniset taidot ja sosiaalinen media
– Työkokemus
– Motivaatio ja CV

Muista lopuksi lähettää lomake. Täytä hakemus täällä (vaatii kirjautumisen googletunnuksilla).

Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä helmikuussa 2026 viikolla 8 rekrytoinnin jatkosta. Haastatteluun kutsutaan tällöin 3-4 hakijaa. Haastattelu on mahdollista tehdä myös etänä. Valinta pyritään tekemään helmikuun 2026 aikana.