Meidän Festivaalin järjestää uuden keskustelusarjan Järvenpään kirjastossa keväällä 2026. Puhetta musiikista -kokonaisuus on festivaalin ystävistä koostuvan työryhmän kuratoima ja osa festivaalin 30-vuotisjuhlavuotta.
Meidän Festivaalin ystävät -työryhmä järjestää ja kuratoi uuden keskustelusarjan Järvenpään kirjastoon. Puhetta musiikista -nimisten tilaisuuksien tarkoituksena on koota yhteen musiikista kiinnostuneita henkilöitä keskustelemaan musiikista, siihen liittyvistä ilmiöistä ja tekijöistä rennossa ilmapiirissä. Jokaisessa tilaisuudessa on oma teemansa ja vieraansa.
Keskustelusarjan aloittaa Jaime Belmonte. Belmonte on espanjalais-suomalainen säveltäjä, kuoronjohtaja ja taiteellinen tutkijatohtori, joka on asunut Suomessa vuodesta 2013. Hänet tunnetaan erityisesti immersiivisistä äänimaailmoistaan sekä työstään yhteisöllisen ja poikkitaiteellisen musiikin parissa. Belmonte viimeistelee parhaillaan tohtorintutkintoaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa aiheenaan kulttuurienvälinen yhteistyö. Järvenpääläisille hän on tullut tutuksi toimiessaan Järvenpään kamarikuoron taiteellisena johtajana vuosina 2016–2025.
Helmikuun tilaisuudessa keskustellaan muun muassa siitä, miten vuodet Järvenpään kamarikuoron kanssa ovat vaikuttaneet säveltäjäntyöhön. Tilaisuuden avaa ja Jaimea haastattelee Meidän Festivaalin vt. toiminnanjohtaja Maiju Talvisto.
Ensimmäinen tilaisuus järjestetään 18.2.2026 klo 18.00 Järvenpään kirjastossa. Muut keskustelutilaisuudet keskiviikkoisin 25.3. klo 18.00, 29.4. klo 18.00 ja 20.5. Tilaisuuksien tarkempi ohjelma julkaistaan kevään aikana. Tarkemmat tiedot löydät ohjelmasivuiltamme täältä.
Kaikki tilaisuudet ovat maksuttomia, mutta festivaalin toimintaa on mahdollista tukea 10€ arvoisella tukilipulla.
Keskustelusarja toteutaan yhteistyössä Järvenpään kaupunginkirjaston kanssa ja on osa Meidän Festivaalin 30-vuotisjuhlavuotta. Meidän Festivaalin ystävät on Järvenpään Sibelius-seuran alaisuudessa toimiva työryhmä.