Historia

Meidän Festivaali on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista tempauksista tunnettu festivaali. Heinäkuun lopulla Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä koettava tapahtuma perustettiin vuonna 1997. Tuusulanjärven kamarimusiikin (nyk. Meidän Festivaali) ensimmäisenä taiteellisena johtajana toimi Olli-Pekka Karppinen, vuodesta 1999 vuoteen 2006 taiteellisina johtajina toimivat veljekset Jaakko ja Pekka Kuusisto. Pekka Kuusisto jatkoi tapahtuman taiteellisena johtajana yksin vuodesta 2007 lähtien kesän 2018 festivaaliin saakka, ja syksystä 2018 eteenpäin taiteellisen johtajan kautensa aloitti Kamus-kvartetti.

Tapahtuman nimi oli vuoteen 2010 asti Tuusulanjärven kamarimusiikki. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä, vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla sekä Vuoden klassisen musiikin festivaalina 2021 Music&Media Industry Awards -gaalassa. Meidän Festivaalin järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry.

Tuusulanjärven kamarimusiikkia kannattanut perusidea on säilynyt myös Meidän Festivaalissa – Tuusulanjärven historiallisissa taiteilijakodeissa esitetään pienimuotoista, kosketusetäisyydelle tulevaa musiikkia. Perinteisen kamarimusiikin lisäksi ohjelmassa kohtaavat eri taiteenlajien koti- ja ulkomaiset tekijät, etsien yhdessä ilmaisun rajoja. Meidän Festivaali on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa kulttuurikentässä. Pekka Kuusiston johdolla festivaali on tullut tunnetuksi mm. Ainolan metsäkonserteista, eri taiteenlajien yllättävistä yhdistelmistä ja kantaaottavista teemoista.

2008–2014: COMPANY (Aamu Song & Johan Olin)
2015 – 2017: COMPANY (Aamu Song & Johan Olin) & Jani Pulkka
2018 – : Jani Pulkka

Meidän Festivaalin järjestää yleishyödyllinen yhdistys Järvenpään Sibelius-seura ry. Vuonna 1959 perustetulla seuralla on pitkä historia. Meidän Festivaalin järjestämisen lisäksi Järvenpään Sibelius-seura jakaa vuosittain nuorille muusikoille suunnatun stipendin Keski-Uudenmaan musiikkiopiston opiskelijalle.

Liittymällä Järvenpään Sibelius-seuran jäseneksi tuet Meidän Festivaalin toimintaa ja pääset osalliseksi seuran jäseneduista (vaihtelevat vuosittain):

  • Pääsy jäsentilaisuuksiimme, joissa tapaat festivaalin taiteilijoita ja henkilökuntaa
  • Ensimmäisten joukossa tietoa festivaalin kuulumisista ja ennakkotietoja tulevista tapahtumista
  • Pääset mukaan seuran järjestämille konserttiretkille edullisella jäsenhinnalla
  • Alennuksia ja lipputarjouksia Meidän Festivaalille
  • Saat mahdollisuuden tutustua toisiin Meidän Festivaalin ja konserttimusiikin ystäviin

Järvenpään Sibelius-seuran jäsenmaksu on 20 € / vuosi. Liittymismaksua ei ole.

Jos haluat olla mukana Järvenpään Sibelius-seuran toiminnassa, niin voit liittyä jäseneksi täyttämällä verkkolomakkeen täällä tai ottamalla yhteyttä Järvenpään Sibelius-seuran sihteeriin Irene Lönnbladiin.

Irene Lönnblad
puh. +358 45 104 1844
[email protected]

Voit tutustua Järvenpään Sibelius-seuran sääntöihin täällä.