Vuodet

Lainassa / På lån / On loan

Tervetuloa Meidän Festivaalille tarkastelemaan mikä kaikki voi olla lainassa!

Musiikilliset lainat ovat aina kiehtoneet meitä. Usein treeneissä joku huudahtaa iloisesti huomatessaan säveltäjän käyneen kollegansa ideavarastolla. Toisinaan musiikillinen laina on lainatulle kohteliaisuus, toisinaan lainaajalle koituu tekijänoikeusongelmia ja toisinaan kulttuurinen laina voi olla loukkaavaa omimista, jopa varastamista. Myös konserttiohjelmia suunnitellessamme lainaamme ideoita ja produktioita muokaten niistä omiin tarkoituksiimme sopivia.

Pohtiessamme lainaamista ajatuksemme polveilivat myös kohti lainasoittimia, jotka ovat meille ja lukemattomille kollegoillemme musiikinteon edellytys. Mietimme myös voisiko kulttuurin tukemista ajatella lainana, joka maksetaan taiteen muodossa takaisin? Meidän Festivaalikaan ei toteudu ilman lainaamista, sillä kaikki ainutlaatuiset tapahtumapaikkamme ovat meillä vain lainassa ja toimintamme menisi aika epätoivoiseksi esimerkiksi ilman laina-autoja.

Jälleen kerran Meidän Festivaali, Kallio-Kuninkala sydämenään, saa toivottaa tapahtumannälkäiset vieraansa tervetulleiksi nauttimaan musiikista, puheenvuoroista, upeista taiteilijoista ja uniikeista tapahtumapaikoista.

Tästä kiitollisina ja onnellisina,
Kamus eli Terhi, Jukka, Jussi ja Petja

Vuonna 2022 vietimme festivaalia Tuusulanjärven ympäristössä 24.–30.7.2022. Tapahtumassa koettiin aikamme kiinnostavinta musiikkia maailmanluokan muusikoiden esittämänä, Osmo Tapio Räihälän uusi jousikvartetto sai maailman kantaesityksensä ja nippu yhdysvaltalaissäveltäjien teoksia kuultiin Suomessa ensimmäistä kertaa; musiikkia muun muassa Caroline Shawlta, Julia Wolfelta ja Dan Truemanilta. Festivaalin virtuaalitodellisuusinstallaatio Inside the Quartet sai ensi-iltansa. Festivaalilla kerättiin myös lahjoituksia SPR:lle ja Unicefille. Pottiin kertyi reilu 400 euroa.

Kamuksen laatimassa ohjelmassa festivaaliviikolla 2022 esiintyivät muun muassa säveltäjä-instrumentalisti-laulaja Caroline Shaw, perkussioyhtye Sō PercussionOlli Mustonen, Tuija HakkilaAilu ValleMinna Lindgren, Atte Kilpeläinen, Trio EstOsmo Tapio RäihäläPirita NäkkäläjärviSirkka-Liisa Kaakinen-PilchPetra Biret Magga-Vars ja monet muut.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Tuusulanjärvi

Tervetuloa 25:nnelle Meidän Festivaalille!

Jo neljännesvuosisadan ajan Meidän Festivaali on ruokkinut taiteennälkäistä yleisöä joka ikinen kesä. Taipaleensa Olli-Pekka Karppisen hellässä huomassa aloittanut, Jaakko ja Pekka Kuusiston yhteistyöstä jalostunut, ja ennen meitä Pekan hyppysissä monipuolistunut tapahtuma nostaa tänä kesänä keskiöön Tuusulanjärven. Hiljainen magneetti, joka vetovoimallaan houkutteli, kokosi ja liimasi yhteen yhden merkittävimmistä taiteilijayhteisöistä kautta aikojen. Meidän Festivaali pyrkii omalta osaltaan vaalimaan taiteilijayhteisön henkeä olemalla ennakkoluuloton, moderni, yhteen hiileen puhaltava ja eri taiteenlajeja viljelevä tapahtuma ja sen lisäksi olemme viime aikoina kysyneet toisiltamme:

Kuinka olemme onnistuneet Tuusulanjärven vaalimisessa?

Meret, järvet, joet ja vesi ovat olleet meille valtavan inspiroivia elementtejä hahmotellessamme tämän kesän festivaalia. Tulkaa juhlimaan kanssamme kaikkea sitä hyvää mitä Tuusulanjärvi, sen ympärille muodostunut taiteilijayhteisö ja Meidän Festivaali ovat saaneet aikaan!

Kamus (Terhi Paldanius, Jukka Untamala, Jussi Tuhkanen ja Petja Kainulainen)

Vuoden 2021 Meidän Festivaalia vietettiin Tuusulanjärvellä 25.–31.7.2021. Festivaalia järjestettiin pandemian varjossa jo toista kesää, mutta sen ei annettu hidastaa vauhtia! Neljännesvuosisadan ikään ehtineellä Meidän Festivaalilla kuultiin mm. Tytti Arolan Tuusulanjärvelle ja Kamukselle säveltämä kantaesitys, säveltäjäpari Riikka Talvitien ja Lauri Supposen yhdessä tutkija Juha Torvisen – ja Meidän Festivaalin yleisön! – kanssa työstämä kantaesitys joka tutki luontosuhdettamme, Lauri Porran uusi teos kahdelle sellolle sekä lukuisia Suomen kantaesityksiä erityisesti Glenn Kotchen tuotannosta. Joonas Kokkosen 100-vuotisjuhlaa vietettiin juhlakonsertilla Järvenpään kirkossa ja keskustelutilaisuudella, jossa säveltäjä ja Kokkosten perheystävä Tapani Länsiö kertoi toimittaja Lotta Emmanuelssonille Joonaksesta julkisuuskuvan takana. Mukana festivaalilla oli myös kuusihenkinen residenssityöryhmä työstämässä Dido’s Bar -teatteriteosta yhteistyössä Globe Art Pointin kanssa.

Festivaalilla keskiössä oli jälleen kiinnostava musiikki, ja ohjelmistoa kiitettiin monipuolisuudesta. Festivaalilla esiintyivät Kamuksen kutsumana mm. laulaja Lyyti, pianotrio Trio Est, kontrabasisti Darin Gray, meteorologi Kerttu Kotakorpi, säveltäjä-muusikko Lauri Porra, alttoviulisti Lilli Maijala, kontrabasisti Olivier Thiery, pianisti Matleena Nyman, kitaristi Ismo Eskelinen, tutkija Hanna-Reetta Schreck ja viulisti Pekka Kuusisto.Järvenpää-talolla esiintyi lastenmusiikkiyhtye Mimmit. Iloitsimme erityisen suuresti siitä, että saimme vihdoin vuoden pandemiahiatuksen jälkeen samaan maahan samaan aikaan perkussionisti-säveltäjä Glenn Kotchen ja rumpali Tony Buckin musisoimaan mahtavan rumpali Olavi Louhivuoren kanssa pitkään ja hartaasti odotetussa Immediate Music -projektissa.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Poikkeus

Rakas festivaalivieras!

Vuoden 2020 Meidän Festivaalilla oli tarkoitus juhlia 250 vuotta sitten syntynyttä säveltäjä Ludwig van Beethovenia teemalla ”Ilman”. Halusimme tutkia, mitä ilman Beethovenista ei olisi tullut sellainen giganttinen mullistaja kuin tuli, ja toisaalta meitä kiehtoi miettiä minkälaiseksi maailma olisi muodostunut ilman häntä. Luonnollisesti festivaali olisi toteutettu ilman Beethovenin säveltämää musiikkia. Meidän Muuttujaksi kutsuttiin huikea Nuppu Koivisto laajentamaan katsantokantojamme.

Festivaalimme on riuska, ketterä ja pippurinen, minkä ansiosta meidän, niin taiteilijoiden kuin henkilökunnan, on tänäkin vuonna mahdollista pyrkiä siihen, että yläsävelet värähtelevät ja elämykset välittyvät Tuusulanjärven ympärillä. Vallitseva tilanne vaati kuitenkin festivaalin teeman muuttamista, joten tänä kesänä se on ”Poikkeus”.

Tätä kirjoitettaessa yleisö on ollut ilman konsertteja ja esiintyjät ilman yleisöä ikuisuudelta tuntuvan ajan, ja tämä onkin korostanut sitä kuinka tärkeä yleisö meille on. Olemme onneksi nähneet aikaisempaa paljon enemmän streamattuja tapahtumia, joista on syntynyt paljon hyvää, mutta ette usko kuinka paljon olemme paikan päällä olevaa yleisöä kaivanneet! Kun kohtaamisemme tulevaisuudessa koittaa, uskomme että hetkestä tulee tunteikas.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Meidän Festivaalilla tavataan. Sitä kärsimättömällä innolla odottaen ja katse tiukasti toivon horisonttiin kiinnittyneenä toivotamme antoisaa festivaalia!

Kamus: Terhi, Jukka, Jussi ja Petja

Vuonna 2020 Meidän Festivaali vietettiin 26.7.–1.8.2020. Koronaturvallinen festivaali järjestetiin täysin poikkeuksellisin järjestelyin; mm. mikroyleisöjen kiertuekonsertteina Ainolassa ja Halosenniemessä, palvelukotien pihoilla, Tuusulanjärvellä soutaen, Kallio-kuninkalan parvekkeelta soitettuna piknik-konserttina sekä ajan hengessä streamaten ja radioiden. Mukana oli myös kolmiosainen radio-ohjelma ”Ilman Beethovenia?”, joka kuultiin Radio Helsingin taajuuksilla. Korona-ajan kaipuu elävän taiteen äärelle näkyi: festivaalin täyttöaste oli 98 %.

Festivaalilla Kamus-kvartetin kutsumana esiintyivät Jukka HarjuLeena LuotoAki RissanenDuo Emilia Lajunen & Suvi OskalaFrigg, Ismo EskelinenMirjami Heikkinen, Pekka KuusistoOlavi Louhivuori ja Paavali Jumppanen sekä etänä Glenn Kotche sekä Tony Buck. Meidän Muuttujana toimi tutkija Nuppu Koivisto, jonka johdolla festivaalilla tutkittiin taidemusiikin historian tyhjäksi jääneitä kohtia ja hiljennettyjä tekijöitä.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Muutos

Tätä kirjoittaessamme on vuosi aikaa siitä, kun saimme yllättävän, kutkuttavan ja jännittävän pyynnön aloittaa Meidän Festivaalin taiteellisena johtajana. Kuplivaa innostusta täynnä tartuimme tietenkin tilaisuuteen, tuntien samalla haikeutta Kuusiston Pekan ainutlaatuisia festivaaleja kohtaan. Ymmärsimme festivaalin olevan muutoksessa – ja niin teema oli löytynyt.

Tänä aikana muutos väistämättä linkittyy meitä kaikkia yhdistävään uhkaan, ilmastonmuutokseen. Tämän kokoluokan ongelmaa ei yksi taidefestivaali pysty tietenkään ratkaisemaan. (Toki jos joku keksii jonkin uuden ratkaisun niin saa hihkaista vaikka kesken konsertin! Sopisi esimerkiksi tuonne idea-päivään loistavasti.) Taiteen äärellä inspiroituneina voimme kuitenkin pysähtyä pohtimaan muutosta: kuinka siihen reagoimme, ja voiko muutoksesta löytää jotain hyvää? Olennaista on se, mitä muutoksesta seuraa; kodittomuutta vai koteja, neuvottomuutta vai ideoita, pelkoa vai toivoa.

Joukko hurjan innoittavia ja heittäytymiseen valmiita taiteilijoita sekä eri alojen asiantuntijoita lupautui mukaan, ja olemme nöyrinä ihailleet sitä intoa, joka heistä säteilee!

Koska mielestämme neljä henkeä festivaalin taiteellisena johtajana oli logistisena haasteena aivan turhan lälly, päätimme heti matkan alussa pyytää suunnitteluun viidennen pyörän, ja tarkoituksena on tehdä käytännöstä jokavuotinen. Tänä vuonna “Meidän Muuttujaksi” lupautui supertaitava Tuomo Prättälä. Tuomo esiintyy festivaalilla säveltäjänä, sovittajana, soittajana ja laulajana.

Lämpimästi tervetuloa Meidän Festivaalille!

– Terhi, Tillo, Jussi ja Petja

Vuonna 2019 Meidän Festivaalia vietettiin 28.7.–3.8.2019. Kesän 2019 festivaali oli ensimmäinen Kamus-kvartetin suunnittelema Meidän Festivaali. Päärooliin festivaalilla nousi muutokset tematiikka, kun festivaalilla tutkailtiin niin taiteellisen johdon muutosta kuin muutoksia musiikissa, taiteessa, ympäristössä ja yhteiskunnassa. Festivaalilla Kamuksen johdolla esiintyivät mm. alttoviulisti-johtaja Malin Broman ja Keski-Pohjanmaan KamariorkesteriIlmiliekki Quartet ja Emma Salokoski, pianisti Markus Groh, viulisti Eriikka Maalismaa, lauluyhtye Lumen Valo, kontrabasisti Knut Erik Sundquist, Greenpeace Suomen maajohtaja Sini Harkki, viulisti John Storgårds, meteorologi Kerttu Kotakorpi, sellisti Johannes Rostamoja festivaalin entinen taiteellinen johtaja, viulisti Pekka Kuusisto. Kamus kutsui viidenneksi jäseneksi taiteelliseen suunnittelutiimiin ”Meidän Muuttujaksi” monipuolisen muusikon Tuomo Prättälän, joka esiintyi festivaalilla niin solistina, kamarimuusikkona, sovittajana kuin säveltäjänäkin.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Sielu / Själ / Soul

Silloin tällöin tavataan sanoa että jokin taiteessa on sielukasta – että joku vaikkapa soittaa ja laulaa sielukkaasti, tai että näyttelijällä on sielukkaat kasvot. Herää kysymys mittatikusta, ja hyvä niin. Viime syksynä luin artikkelin jossa kerrottiin säveltäjän valuttaneen koko sielunsa viimeisimpään teokseensa. Lause jäi pyörimään päähän, se oli hauska, yliampuva ja aseistariisuva. Näin löytyi festivaaliviikon teema.

Kun nyt kulutamme viikon sielun ääriviivojen etsimiseen, kohtaamme taiteenteon motivoimisen kannalta hyödyllisiä kysymyksiä, jotka sopivat myös esimerkiksi ihmisenä, sinitiaisena tai puuna olemisen pohdintaan. Tulee voitontahtoa ja armoa, tarvetta yhteisöille ja yksityiselle tilalle, kysymyksiä arvoista ja vastuusta, leikkisyyttä, uteliaisuutta, uskoa ja uskomatonta. Vieraillamme on paljon tietoa ja taitoa jaettavana.

Tuusulanjärven maisemissa vietettävällä Meidän Festivaalilla on tavoitteena olla lempeä ravistus, joka saa tukan vähän sekaisin ja suojakilvet putoamaan. Tulkaa, ottakaa tärkeät ihmisenne mukaan ja nauttikaa.

– pekka

Vuoden 2018 Meidän Festivaalia vietettiin 22.–28.7.2018. Teemana oli Sielu / Själ / Soul, joka toi kauniilla tavalla päätökseen Pekan pitkän ja ravitsevan kauden festivaalin taiteellisena johtajana. Viikon aikana tutkimme sielua ja erityisesti sen rajoja mm. biologi Barbara ClassinMarko Ahtisaaren, pianisti Joonas AhosenKamus-kvartetin, viulisti Malin Bromanin, kirjailija Pauliina Rauhalan, pianisti Ingfrid Breie NyhusinElifantree ja Tölöläb -yhtyeiden, cembalisti Elina Mustosen, taiteilija Maija Tammen, viulisti Kreeta-Maria Kentalan, pop-artisti Ellinooran, jääkiekkovalmentaja Alpo Suhosen, kasvitieteilijä Seppo Vuokon, pianoduo Olli Mustonen & Iiro Rantalan, aivotutkija Mona Moisalan ja syöpätutkija Suvi Savolan kanssa.

Meidän Festivaalin 2018 ohjelmaesite löytyy tästä.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Äänioikeus

Kansakunnan juhlavuoden Meidän Festivaali kaipaa rohkeaa ja uudistuvaa äidinmaata. Soitin on jännitetty kirkkaaseen vireeseen, ja sen klangiin kuuluu puhuttelevien taide-elämysten tarjoaminen sekä niiden liittäminen osaksi julkista keskustelua.

Vuonna 2017 on haastavaa löytää tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta toiminutta naispuolista poliitikkoa, joka ei olisi joutunut vaientamiseen tähtäävän vihanpidon kohteeksi. Meidän Festivaalin tämä painos omistetaan Suomessa vuonna 1907 työnsä aloittaneille maailman ensimmäisille naispuolisille parlamentaarikoille.

Let’s make some noise.

– pekka k.

Meidän Festivaalin vuoden 2017 teema kulki nimellä Äänioikeus ja tapahtuma omistettiin Suomessa vuonna 1907 työnsä aloittaneille maailman ensimmäisille naispuolisille parlamentaarikoille.

Taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston suunnittelemalla festivaalilla 2017 esiintyivät muun muassa Maja S. K. RatkjeChisuPaula VesalaMinna PensolaJonna TervomaaAuri AholaIngá-Máret Gaup-JuusoMaija TammiHeini KärkkäinenEriikka MaalismaaTerhi PaldaniusTiina KarakorpiAstrid SwanKaisa RantaHilja Grönfors sekä monet muut lahjakkaat ja uteliaat tekijät. Lisäksi festivaaliviikkoa valaistiin teemaan ja päiväkohtaisiin otsikoihin sopivilla asiantuntijapuheevuoroilla muun muassa säveltäjä Riikka Talvitien, media-ammattilainen Pirita Näkkäläjärven, syöpägeneetikko Suvi Savolan, psykoanalyytikko Pirkko Siltalan sekä kirjailija-ohjelmoija Linda Liukkaan toimesta.

Meidän Festivaalin 23.7.-29.7.2017 esite ladattavissa, josta näkee tarkemmin koko kesän 2017 esiintyjät ja ohjelman.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Hiljaisuuden rikkominen I: 11.–17.9.2017

Meidän Festivaali toteutti syksyllä 2017 Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehankkeen, jonka tavoitteena oli tunnistaa Suomen taidetarjonnan hiljaisuuden maantiede, tehdä se näkyväksi ja tarjota eri alueiden ihmisille mahdollisuus korkeatasoisiin taide-elämyksiin. Meidän Festivaali järjesti syksyllä 2017 yhteensä kolme kiertuetta, joilla jokaisella oli oma taiteellinen suunnittelijansa. Ensimmäinen, Kamus-kvartetin suunnittelema, kiertuekokonaisuus järjestettiin eri konserttikohteissa Uudellamaalla syyskuussa 2017.

Hiljaisuuden rikkominen -kiertue 11.-17.9.2017 Uudellamaalla taiteellisena suunnittelijana: Kamus-kvartetti

Kutsu suunnitella taiteellinen sisältö Meidän Festivaalin ”Hiljaisuuden rikkominen” -syyskiertueelle Uudellamaalla kuuluu ehdottomasti Kamuksen vuoden kohokohtiin. Meidän Festivaalin taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston edelläkäyvä, inspiroiva ja idearikas työ festivaalien suunnittelussa on jo pitkään ollut ihailumme kohteena, ja ylpeinä otimme tämän tehtävän vastaan. Tärkeitä lähtökohtia suunnittelullemme olivat kiertueviikkojen teema, ”hiljaisuuden rikkominen” sen kaikissa muodoissa, ohjelmiston monipuolisuus ja Meidän Festivaalin ainutlaatuinen tunnelma. Viikko pitää sisällään intiimejä kohtaamisia, kuten esimerkiksi Laura Moision ja Kamus-kvartetin yhteinen keikka Suomenlinnassa sekä uusia aluevaltauksia, kuten Keran teollisuushallissa toteutettava Vaellus-tanssiteos, maailmankuulun Susanne Linken koreografia Schubertin jousikvartettoon ”Tyttö ja kuolema”. Koko ohjelma on luettavissa alla. Nähdään konserteissa!

– Kamus-kvartetti

Maanantai 11.9.

maanantai 11.9. klo 17.00, KOTI Sleepover, Helsinki

Tervetuloa kotiin! Kiertue alkaa sieltä, mistä kaikki parhaat tarinat eli kotoa. Pariisin kulttuuri-instituutin kansainvälinen Mobile Home 2017 -projekti KOTI saapuu elokuussa Torikortteleihin, missä KOTI Sleepoverin vieraat saavat tänä syyskuun alkuiltana nauttia Sibeliuksen vaikuttavasta mestariteoksesta.

KOTI x Meidän Festivaali: Kamus-kvartetti

Jean Sibelius: Jousikvartetto d-molli op. 56 “Voces Intimae”

Kamus-kvartetti

Yhteistyössä: KOTI Sleepover

maanantai 11.9. klo 19.15
Ruutikellari, Suomenlinna, Helsinki

Suomenlinnan Ruutikellari räjäytetään täyteen pohjoismaista kansallisromantiikkaa! Edvard Griegin keskeneräiseksi jäänyt toinen jousikvartetto, sekä Carl Nielsenin riemastuttava ensimmäinen jousikvartetto ammentavat väriä maidensa kansanmusiikista. Aki Yli-Salomäen vain parin vuoden ikäinen seesteisen kaunis Uinukainen jäähdyttelee tunnelmaa. Ensimmäinen kiertuepäivä päättyy taivaallisen kaunista musiikkia säveltävän laulaja-lauluntekijä Laura Moision ja Kamuksen ainutlaatuiseen yhteiskeikkaan.

Aki Yli-Salomäki: Uinukainen
Edvard Grieg: Jousikvartetto nro 2 F-duuri (keskeneräinen)
Carl Nielsen: Jousikvartetto nro 1 E-duuri op. 13

Kamus-kvartetti

Kiitämme: Suomenlinnan hoitokunta

maanantai 11.9. klo 21.00
Tenalji von Fersen, Suomenlinna, Helsinki

Laura Moision musiikkia

Laura Moisio, laulu, kitara ja piano
Kamus-kvartetti

Kiitämme: Suomenlinnan hoitokunta

Tiistai 12.9.

tiistai 12.9. klo 18.30
Haltia-sali, Suomen luontokeskus Haltia, Espoo

Haitaristi Niko Kumpuvaara ja sellisti Petja Kainulainen vievät duonsa Haltian luontokeskukseen. Hiljaisuus on maailmassa yhä vähenevä luonnonvara ja sen rikkominen tuntuu vielä konkreettisemmalta Haltiassa. Luonnossahan ei koskaan ole äänetöntä vaan hiljaista ja siksi tämän hiljaisuuden rikkomiseen olemme yrittäneet valita hienointa mahdollista ääntä J.S. Bachilta, Igor Stravinskylta ja Arvo Pärtiltä.

Arvo Pärt: Fratres
J.S. Bach: Sonaatti gamballe ja cembalolle G-duuri
Trad: Lintujen laulu
Igor Stravinsky: Suite Italienne
Arvo Pärt: Spiegel im spiegel

Niko Kumpuvaara, haitari
Petja Kainulainen, sello
Äänessä: Anu Miettinen, Uudenmaan läänintaiteilija (ympäristötaide)

Yhteistyössä: Suomen luontokeskus Haltia

tiistai 12.9. klo 20.00
Haapajärven kyläkirkko, Veikkola

J.S. Bach: Goldberg-muunnelmat
Alfred Schnittke: Jousitrio

Terhi Paldanius, viulu
Jussi Tuhkanen, alttoviulu
Markus Hohti, sello

Keskiviikko 13.9.

keskiviikko 13.9. klo 12.30
Porkkalan lukio

Pop-up Porkkalan lukiossa

Kamus-kvartetin muusikot ovat ohjanneet elo- ja syyskuussa Kirkkonummen musiikkiopiston kamarimusiikkiyhtyeitä ja nyt Kamus-kvartetin muusikot järjestävät konsertin yhdessä Kirkkonummen musiikkiopiston oppilaiden ja yhtyeiden kanssa.

Ohjelmassa mm.

Bryce Dessner: Aheym

Kamus-kvartetti

keskiviikko 13.9. klo 19.00
Logistiikkahalli, Kera, Espoo

Konsertin aluksi kuullaan maailman tämän hetken kysytyimpiin säveltäjiin kuuluvan Bryce Dessnerin jykevä Aheym, minkä jälkeen Vaelluksen tunnelmiin johdattelee Peltoniemen Hintriikin surumarssi.

Bryce Dessner: Aheym
Aulis Sallinen: Jousikvartetto nro 3 op. 19 ”Aspekteja Peltoniemen Hintrikin surumarssista”

Kamus-kvartetti

Vaellus – Auf der Wanderung

Suomalais-saksalainen yhteistyö Vaellus – Auf der Wanderung sai ensiesityksensä Turun Musiikkijuhlillla 2012 ja on sittemmin herättänyt kansallista ja kansainvälistä huomiota. Vaellus-teos yhdistää Franz Schubertin (1797–1828) mestarillisen jousikvarteton nro 14 d-molli ”Tyttö ja kuolema”, saksalaisen tanssiteatterin uranuurtajan Susanne Linken (1944–) duettokoreografian kahdelle nykytanssijalle sekä ympäröivän arkkitehtuurin kertomukset. Teos luo visuaalisella ja auditiivisella kauneudellaan tilan hiljentymiselle ja läsnäololle.

Teemu Kyytinen, tanssi
Maria Nurmela, tanssi
Kamus-kvartetti

Teoksen konsepti ja idea: Laura Kokko, Maria Nurmela
Musiikki: Franz Schubert: Jousikvartetto nro 14 d-molli D810 “Tyttö ja kuolema”
Koreografia: Susanne Linke

Puvustus: Marjo Haapasalo / Ateljee Minne
Tekniikka ja valosuunnittelu: Timo Ollila
Kantaesitys: Turun Musiikkijuhlilla 11.8.-12.8.2012, Ylösnousemuskappeli, Vanha Hautausmaa, Turku

Yhteistyössä: Tapiola Sinfonietta & Goethe-Institut Finnland

Torstai 14.9.

torstai 14.9. klo 19.00
Inkoon kirkko, Inkoo

Toinen maailmansotakaan ei saanut puolalaista säveltäjää Grazyna Bacewicziä vaikenemaan, koko sodan ajan maan alla säveltänyt Basewicz piti myös salaisia sävellyskonsertteja Varsovassa, ja vuonna 1943 pidetyssä konsertissa hiljaisuuden rikkoi sarja kahdelle viululle. Konsertti päättyy Edward Elgarin romantiikan suuriin joutsenlauluihin kuuluvaan pianokvintettoon vuodelta 1918.

John Cage: 4′33″
Grazyna Bacewicz: Sarja kahdelle viululle
Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokvartetto g-molli KV478
Edward Elgar: Pianokvintetto a-molli op. 84

Paavali Jumppanen, piano
Eriikka Maalismaa, viulu
Jukka Untamala, viulu
Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu
Markus Hohti, sello

Perjantai 15.9.

perjantai 15.9. klo 19.00
Halosenniemi, Tuusulanjärvi

J.S. Bach: Goldberg-muunnelmat
Alfred Schnittke: Jousitrio

Terhi Paldanius, viulu
Jussi Tuhkanen, alttoviulu
Markus Hohti, sello

Lauantai 16.9.

lauantai 16.9. klo 17.00
Seuraintalo Lukaali, Fiskars

Johannes Brahms: Sonaatti pianolle ja sellolle e-molli, op. 38
Johannes Brahms: Sonaatti pianolle ja sellolle F-duuri, op. 99
Johannes Brahms: Pianotrio nro 3 c-molli, op. 101

Jan Söderblom, viulu
Markus Hohti, sello
Emil Holmström, piano

Konsertti on Ruukin Syksy Soi -sarjaa. Yhteistyössä: Fiskars Village.

lauantai 16.9. klo 20.30
Kuparipaja, Fiskars

Iltamat Kuparipajalla!

Viljami Kukkonen trio
Jukka Untamala, viulu
Markus Hohti, sello

Sunnuntai 17.9.

sunnuntai 17.9. klo 14.00
Paavolan tammi, Lohjansaari

Voiko hiljaisuuden rikkoa hiljaisuudella? John Cagen moderni klassikko 4′33″ luo aina uusia näkökulmia esittävään säveltaiteeseen, tällä kertaa varmasti ensimmäistä kertaa maailmassa kanteleella, Paavolan tammen alla Lohjansaaressa! Päivän täydentää Eva Alkulan inspiroiva ohjelma soolokanteleelle täynnä tulevia klassikoita.

John Cage: 4′33″

Eva Alkula, kantele

sunnuntai 17.9. klo 15.00
Seurantalo, Lohjansaari

MAISEMA

Ohjelmassa mm.

Aki Yli-Salomäki: Palasina maailmassa
Matthew Whittall: The wine-dark sea II
Adina Dumitrescu: Acrilic damunt tela – Öljyä kankaalla
John Cage: In a landscape

Eva Alkula, kantele

Kiitämme: Lohjan Saaristo -seura ry

Hiljaisuuden rikkominen II: 13.–17.12.2017

Meidän Festivaali toteutti syksyllä 2017 Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehankkeen, jonka tavoitteena oli tunnistaa Suomen taidetarjonnan hiljaisuuden maantiede, tehdä se näkyväksi ja tarjota eri alueiden ihmisille mahdollisuus korkeatasoisiin taide-elämyksiin. Meidän Festivaali järjesti syksyllä 2017 yhteensä kolme kiertuetta, joilla jokaisella oli oma taiteellinen suunnittelijansa. Ensimmäinen, Kamus-kvartetin suunnittelema, kiertuekokonaisuus järjestettiin eri konserttikohteissa Uudellamaalla syyskuussa 2017.

Toinen, tanssitaiteilija Auri Aholan suunnittelema, kiertuekokonaisuus järjestettiin 13.12.-17.12.2017 Pohjois-Lapissa.

Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto suunnitteli kolmannen Hiljaisuuden rikkominen -kiertueista 16.-19.12.2017 Itä-Suomen alueelle ja Helsinkiin.

”Kun sain pyynnön suunnitella Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertue Ylä-Lappiin, halusin kutsua mukaan tekijöitä, jotka ovat omalla sarallaan näyttäneet tietä rajoja rikkoen, kulttuurien kirjoa rikastuttaen ja ennakkoluulottomasti esiintyen. Kutsun heidät Suomen huipulle, joka on kulttuurisesti rikas, mutta eri tavalla kuin Etelä-Suomi. Joikaaja ei ole täällä harvinainen esiintyjä, jousikvartetti on. Omasta takaa löytyy saamenkielisiä rap-artisteja muttei romanimusiikin mestareita. Siis otetaan nämä kaikki, isketään bussiin ja lähetetään kiertueelle! Kovin usein ei yleisö pääse kuulemaan Utsjoen kirkossa huippumuusikoista koostuvaa jousikvartettia eikä näe Suomen pohjoisimmassa baarissa b-boyta, tai koe miltä näyttää tanssittu joiku. Olenkin kutsunut omien alojensa hiljaisuuden rikkojat koolle näyttämään, mitä kaikkea on mahdollista tehdä, kun vain menee ja tekee. Tiervâpuáttim!” – Auri Ahola

Keskiviikko 13.12.

keskiviikko 13.12. klo 19.00
Saamelaiskulttuurikeskus Sajos

HILJAISUUDEN RIKKOMINEN

Auringá

Koreografia ja tanssi: Auri Ahola
Joiku: Ingá-Máret Gaup-Juuso

Seevvist jeegist (ensi-ilta)

Ohjaus: Ville-Riiko Fofonoff
Musiikki: Mikkâl ”Amoc” Morottaja
Esiintyjinä: Inka Kaukovalta ja Auri Ahola
Kieli: suomalainen viittomakieli ja tanssi

Ville-Riiko Fofonoffin lyhytelokuva Seevvist jeegist yhdistää viittomakieltä ja tanssia inarinsaamelaiseen perinnemytologiaan.

Hilja Grönfors kvartetti

Hilja Grönfors, laulu
Kiureli Sammallahti, haitari
Matti Pitkänen, kitara, mandoliini
Valtteri Bruun, kitara, mandoliini

Torstai 14.12.

torstai 14.12. klo 19.00
Inarilainen kotitalo

KOTIKONSERTTI

Ingá-Máret Gaup-Juuson joikuja

Luciano Berio: Duoja
Béla Bartók: Duoja

Terhi Paldanius, viulu
Eriikka Maalismaa, viulu

Äänessä: Auri Ahola

Yleisö voi saapua myös omalla moottorikelkalla paikalle, lähtö klo 18.45 Vasatokalta (os. Angelintie 696, 99870 Inari).

Perjantai 15.12.

perjantai 15.12. klo 11.30
Sevettijärven koulu

BATTLE

Viulisti Terhi Paldanius & b-boy Jimi Kettunen

vs.

Ballerina Auri Ahola & rap-artisti Ailu Valle

Äänessä: beatboxaaja Kevin Francett

Special guest star: Viulisti Eriikka Maalismaa

Esitys oli osana Pyhän Trifon Petsamolaisen juhlaa.

Lauantai 16.12.

lauantai 16.12. klo 22.00
Pub Rastigaisa, Utsjoki

BATTLE K18

Viulisti Terhi Paldanius & b-boy Jimi Kettunen

vs.

Ballerina Auri Ahola & rap-artisti Ailu Valle

Äänessä: beatboxaaja Kevin Francett

Sunnuntai 17.12.

sunnuntai 17.12. klo 18.00
Utsjoen kirkko

KIRKKOKONSERTTI

Puheenvuoro: Hiljaisuuden rikkominen
Kirkkoherra Päivi Aikasalo

Arvo Pärt: Psalom
Joseph Haydn: Jousikvartetto op. 20 nro 4 D-duuri
Franz Schubert: Jousikvartetto nro 14 d-molli D810 “Tyttö ja kuolema”

Terhi Paldanius, viulu
Eriikka Maalismaa, viulu
Emma Nyman, alttoviulu
Johannes Rostamo, sello

Äänessä: Auri Ahola

Meidän Festivaalin vuoden 2017 toimintaan kuuluvat: Meidän Festivaali 23.7.-29.7.2017 Tuusulanjärvellä sekä Meidän Festivaalin Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanke syksyllä 2017. Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanketta tukee kohdennetusti Suomi 100 -ohjelma, Suomen Kulttuurirahasto ja Musiikin edistämissäätiö. Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanke on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Hiljaisuuden rikkominen III: 16.–19.12.2017

Meidän Festivaali toteutti syksyllä 2017 Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehankkeen, jonka tavoitteena oli tunnistaa Suomen taidetarjonnan hiljaisuuden maantiede, tehdä se näkyväksi ja tarjota eri alueiden ihmisille mahdollisuus korkeatasoisiin taide-elämyksiin. Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto suunnitteli kolmannen Hiljaisuuden rikkominen -kiertueista Itä-Suomen alueelle, joka huipentuu iloisesti soivaan iltaan tiistaina 19.12. Helsingissä.

Meidän Festivaali
Our Festival
HILJAISUUDEN RIKKOMINEN
16.-19.12.2017
Itä-Suomi + Helsinki
Taiteellisena johtajana
Pekka Kuusisto

Monissa puuroissa keitetty, laulava ja soittava tonttujoukko hiipii varpahillaan ja sammutetuin soihduin kohti Itä-Suomea. Tällä kertaa tarjoillaan joulumusiikin perinteistä paistia ja lientä sovittelevaan sävyyn. Taakka ei paina selkää kun kirkassilmäiset silkohapset louhivat soittimistaan hauskoja päivä- ja iltahetkiä.

Lauantai 16.12.2017

klo 15.00, Iloisen Pässin Maalaispuoti, Parikkala

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

Aili Järvelä, viulu ja laulu
Pekka Kuusisto, viulu ja laulu
Sara Puljula, kontrabasso ja laulu
Anssi Salminen, kitara ja laulu
Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

klo 19.00, Ruokkeen lomakylä, Kesälahti

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

Aili Järvelä, viulu ja laulu
Pekka Kuusisto, viulu ja laulu
Sara Puljula, kontrabasso ja laulu
Anssi Salminen, kitara ja laulu
Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

Sunnuntai 17.12.2017

klo 13.30, Elinkaaritalo, Kesälahti

Pekka Kuusisto, viulu

Konsertti palvelutalon asukkaille.

klo 14.00, Annalan hoivakoti, Kesälahti

Aili Järvelä, viulu
Sara Puljula, kontrabasso

Konsertti palvelutalon asukkaille.

klo 18.00, Kesälahden kirkko, Kesälahti

Osana Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutilaisuutta:

Pari joulupolskaa

Pekka Kuusisto, viulu
Aili Järvelä, viulu

klo 20.00, Ravintola ja Huoltoasema Pivanka, Kesälahti

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

Aili Järvelä, viulu ja laulu
Pekka Kuusisto, viulu ja laulu
Sara Puljula, kontrabasso ja laulu
Anssi Salminen, kitara ja laulu
Milla Viljamaa, harmooni ja laulu
Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

Maanantai 18.12.2017

klo 9.15, Kiteesali, Kitee
klo 10.10, Kiteesali, Kitee
klo 11.30, Kiteesali, Kitee

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

Aili Järvelä, viulu ja laulu
Pekka Kuusisto, viulu ja laulu
Sara Puljula, kontrabasso ja laulu
Anssi Salminen, kitara ja laulu
Milla Viljamaa, harmooni ja laulu
Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

Koululaiskonsertit Kiteen, Puhoksen ja Hutsin koulun oppilaille.

klo 19.00, Hotelli Punkaharju

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

Aili Järvelä, viulu ja laulu
Pekka Kuusisto, viulu ja laulu
Sara Puljula, kontrabasso ja laulu
Anssi Salminen, kitara ja laulu
Milla Viljamaa, harmooni ja laulu
Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

Tiistai 19.12.2017

klo 9.15, Kesälahden koulu, Kesälahti

Ohjelmassa joulumusiikin perinteisiä säveliä kansanmusiikkisovituksina

Aili Järvelä, viulu ja laulu
Pekka Kuusisto, viulu ja laulu
Sara Puljula, kontrabasso ja laulu
Anssi Salminen, kitara ja laulu
Milla Viljamaa, harmooni ja laulu
Teemu Korpipää, äänisuunnittelu

Koululaiskonsertti Kesälahden koulun oppilaille.

klo 19.00, G Livelab, Helsinki

Monissa puuroissa keitetty, laulava ja soittava tonttujoukko hiipii varpahillaan ja sammutetuin soihduin kohti Punavuorta. G Livelabin raoista voi kuulla monenlaista herkkua, ja tällä kertaa tarjoillaan joulumusiikin perinteistä paistia ja lientä sovittelevaan sävyyn. Taakka ei paina selkää kun kirkassilmäiset silkohapset louhivat soittimistaan hauskan iltahetken. Kun maass’ on hanki ja järjet jäässä, voimme öitten varjoissa palata kotikoloihin alle sillan, aallee siillaan.

Jouluviisi, feat. Anssi Salminen

Aili Järvelä, viulu ja laulu
Pekka Kuusisto, viulu ja laulu
Sara Puljula, kontrabasso ja laulu
Anssi Salminen, kitara ja laulu
Petri Prauda, mandoliini, säkkipilli, cittern, munniharppu ja laulu
Milla Viljamaa, harmooni ja laulu

KONSERTTIPAIKAT

Iloisen Pässin Maalaispuoti, os. Kuutostie 470, 59130 Koitsanlahti
Ruokkeen lomakylä, os. Ruokkeentie 58, 59810 Kesälahti
Kesälahden kirkko, os. Taipaleentie 9, 59800 Kesälahti
Ravintola ja Huoltoasema Pivanka, os. Kesälahdentie 1, 59800 Kesälahti
G Livelab, os. Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki

Hiljaisuuden rikkominen -kiertuehanke oli osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Vaiheessa

Tässä taidehiiviskelyssä on se siunaus ja kirous, että valmista ei tule.

Meidän Festivaali 2016 synnytettiin uudella menetelmällä. Pomo ja minä pyysimme nippua taiteilijoita hahmottelemaan ohjelmakokonaisuuksia, otsikkona kehityskaaret / prosessit / vaiheet. Halusimme esiintyjien nostavan omalta alaltaan esiin jonkun tärkeän oivalluksen ja rakentavan sen ympärille mehevän jutun. Vieraat ottivat haasteen vastaan innolla ja kysymyksillä – joo, paljon juttelua, pieniksi pilkottuja esimerkkejä. Ottakaa ihan mikä aihe vaan, kunhan se on teille arvokas. Katsotaan sitten heinäkuussa väljähtääkö tärkein, vai muuttuuko entistä jännittävämmäksi.

Saimme lemmellä ja taidolla kasattuja kokonaisuuksia, jotka paloiteltiin ja jaettiin pitkin festivaaliviikkoa. Konserttiohjelmat saattavat siis rönsyillä aika villisti, ja voi olla etteivät kaikki yhdistelmät toimi, mutta yrittämisen puutteeseen tämä ei ainakaan kaadu.

Kun festivaalin runko alkoi olla hyvässä jamassa, saimme puskaradion kautta vinkkejä projekteista, jotka olisivat Vaiheessa-nimisellä festivaalilla kuin kotonaan. Oli vuosikymmeniä elossa pidettyjä syöpäsoluja, jotka olivat antaneet lääketieteelle arvokkaita oppitunteja. Oli monologinäytelmä, joka muuttaa ajatuksemme lavalla olevasta ihmisestä. Oli kaupunkilaisrunolaulua, sekä todella tärkeän tuntuinen filmi maatuvasta jäniksestä.

Festivaali tuntuu 20-vuotisjuhlansa kynnyksellä äkkiä ensimmäiseltä ja hiomattomalta, vaikka useimmat esiintyjätkin ovat vakiokävijöitä. Ohjelmiston voimasuhteita on edeltäviin vuosiin verrattuna vaikeampi arvioida paperilla, ja tuntuu siltä, että tapahtuman luonne paljastuu vasta soiton soidessa. Tässä on kuitenkin hyvä. Meidän Festivaali elää valaisevilla katseilla varustettujen ystävien taiteesta.

Tervetuloa.

– pekka

Tässä Meidän Festivaalin 2016 esite ladattavissa.

Meidän Festivaalin 2016 teema kulki nimellä Vaiheessa, ja haimme mielenkiintoisia kehitysvaiheita pitkin taiteenlajien karttaa. Kyseessä saattoi olla vaikka Beethovenin kehitys jousikvartettosäveltäjänä Haydnin jäljiltä romantiikkaan, modernin jongleerauksen vaiheet tai kuolleen jäniksen maatuminen. Festivaalia vietettiin Tuusulanjärvellä 23.7.–30.7.2016.

Meidän Festivaalilla 2016 esiintyivät taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston lisäksi useat koti- ja ulkomaiset soivan alan huiput, kuten Kamus-kvartetti, pianisti Simon Crawford-Phillips, viulisti Malin Broman, näyttelijä Anna Paavilainen, jonglööri Jay Gilligan, laulaja Ismo Alanko, sellisti Tomas Djupsjöbacka, laulaja Angelika Klas, pianisti Emil Holmström, saksofonisti Jukka Perko, pianisti Angela Hewitt, valokuvataiteilija Maija Tammi, pianisti Bengt Forsberg sekä laulaja Laura Moisio. Meidän Festivaalin avajaiskonsertissa lauantaina 23.7.2016 klo 19 Järvenpää-talossa esiintyivät klarinetisti Matthew Hunt, muusikko-arkkitehti Tuomas Toivonen, Pekka Kuusisto, lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen ja rap-artisti Paperi T. Avajaiskonsertin ohjelmassa oli mm. Steve Reichin New York Counterpoint, muusikko-arkkitehti Tuomas Toivosen kantaesitetty teos Urbaani Komedia ja musiikkia Paperi T:n sooloalbumilta Malarian pelko. Meidän Festivaali järjestämä toinen Järvenpää-talon konsertti 26.7.2016 klo 19 oli loppuunmyyty, ja ohjelmassa oli Ismo Alangonja Pekka Kuusiston yhteinen ensimmäinen konsertti.

Meidän Festivaali 2016 tilasi uuden Nykkäriopas lapsille nimeä kantavan teoksen yhteistyössä Rauma Festivon kanssa pianisti-säveltäjä Emil Holmströmiltä, joka kantaesitettiin festivaalin viimeisenä päivänä lauantaina 30.7.2016. Teoksen säveltämistä tuki Samuel Huberin Taidesäätiö ja Madetoja-säätiö.

Visuaalinen ilme: Jani Pulkka & COMPANY (Aamu Song & Johan Olin)
Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Meidän Festivaali + Kansallisteatteri 11.–12.3.2016

Lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, Tabun ensi-illan loputtua, kokoonnuimme läheisten kanssa isolle lavalle hyrisemään ja ihmettelemään. Mika Myllyaho puhui kauniisti siitä, miten Kansiksen tulee olla taiteilijoiden turvatalo ja kokeilujen koti.

On kuin Kansallisteatterissa liikkuisi suuri näkymätön käsi, joka mennessään tönii tai kohottaa esityksiä, patoaa tai loiskii ympäriinsä vuorovaikutuksen mehuja. Täällä voi päästä jyvälle, ja syvälle.

Gabriel Kahane tulee ensimmäistä kertaa käymään. Kätevän kokoisessa musiikkielämässä on ylellistä saada vieraaksi omaa kiehtovaa kielioppiaan kantava taiteilija. Tulee kaunista, järkyttävää ja muuta. Juonitaan niin, että hän lähtee hymyillen.

Osa perjantain ja lauantain musiikista on lempeää, ja se maalataan suurella siveltimellä suoraan kuulijoihin. Sitten on tätä toisenlaista, joka palkitsee kun vähän vaivaa nähtyään huomaa olevansa loppumattomien yksityiskohtien ruokittavana. Yöhön lähtiessä otetaan paljon mukaan, mutta jäämme tämän talon muistiin. Tervetuloa. — Pekka K

Meidän Festivaali + Kansallisteatteri -tapahtuman konserteissa Suurella näyttämöllä esiintyivät tapahtuman taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston kanssa mm. ensivisiitilleen Suomeen saapunut muusikko-säveltäjä Gabriel Kahane, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen, rap-artisti Paperi T, harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen Skin-yhtyeensä kanssa, kitaristi Marzi Nyman, laulaja Ariadne Greif, viulisti Eriikka Maalismaa, alttoviulisti Lilli Maijala ja sellisti Markus Hohti. Monipuolinen ohjelma sisälsi muun muassa laajan kattauksen amerikkalaista taidemusiikkia George Crumbin Black Angels -teoksesta John Adamsin Shaker Loopsiin. Lavaklubin ohjelmassa nähtiin muun muassa kaksi Jukka Relanderin isännöimää keskustelutilaisuutta, Radio Helsinki DJ:t Mikko Mattlar ja Anna Cadia, Steve Reichin Electric Counterpoint -teos kitaristi Marzi Nymanin esittämänä sekä Mitä tuijotat? -klubi.

Visuaalinen suunnittelu: Jani Pulkka
Valokuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Taiteellisena johtajana
Pekka Kuusisto

Äänisuunnittelu
Teemu Korpipää

Tuotanto
Johanna Råman / Meidän Festivaali

Yhteistyössä
Kansallisteatteri

Ainolle

Meidän Festivaali omistettiin vuonna 2015 ’Ainolle’ eli Aino Sibeliukselle (1871-1969), joka oli lahjakas ja vahva nainen. ”Aino ansaitsee rauhallisen, veikeän, monipuolisen ja ajatuksia herättävän kunnianosoituksen, ja sellaiseen pyrimme. On kirjallisuutta, keskustelua, nykytaidetta sekä intohimoiselle puutarhurille vähän ilmastonmuutostakin. Ja toki paljon monipuolista musiikkia runsain silmäniskuin sankarittarellemme”, kertoi tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto vuoden 2015 festivaalista toukokuussa. Tapahtuman taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston suunnittelemassa ohjelmassa monipuolinen joukko lahjakkaita ja uteliaita taiteilijoita esiintyivät Tuusulanjärven rannoilla.

Meidän Festivaalilla 2015 esiintyivät taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston lisäksi mm. muusikko-säveltäjä Bryce Dessner, jousikvartetti Kamus, lausuntataiteilija Mirjami Heikkinen, pianisti Simon Crawford-Phillips, viulisti Malin Broman, sellisti Nicolas Altstaedt, laulaja Maria Ylipää, pianisti Emil Holmström, kirjailijat SuviSirkku Talas, Linda Liukas, Anna-Leena Härkönen, sellisti Tomas Djupsjöbacka, lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen, baritoni Juha Uusitalo, muusikko Anna-Mari Kähärä, laulaja Angelika Klas sekä monet muut lahjakkaat ja uteliaat tekijät. Tapahtuman säveltäjävieraana oli tänä vuonna Bryce Dessner, jonka kamarimusiikkituotantoa kuultiin laajasti festivaaliviikolla. Meidän Festivaalilla kuultiin lisäksi ilmastonmuutosta käsittelevä Kaksi astetta -konsertti tiistaina 28.7. klo 19.00 Järvenpää-talolla, jossa esiintyvät lauluyhtye Rajaton, Jaakko Kuusisto ja Pekka Kuusisto.

Meidän Festivaalilla 2015 sai ensi-iltansa uusi modernin esitysteknologian keinoin Ainolaa peilaava näyttämö, jossa kuultiin kokeellinen konserttisarja. Tuusulan Taistelukoululle pystytetyssä Ainola Alive -konserttitilassa esiintyivät tapahtuman taiteellisen johtajan Pekka Kuusisto lisäksi preparoidun pianon erikoismies Hauschka, lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen, naiskuoro Philomela, jazz-trio Mopo ja jonglööri Jay Gilligan. Ainola Alive -konserttitila toteutettiin Jean Sibeliuksen 150-juhlavuoden kunniaksi, ja tilassa yhdistyi uudella tavalla elävä musiikki, animaatio, liikkuva kuva sekä valo- ja äänisuunnittelu. Kuvamateriaalina toimivat mm. konserttitilaa varta vasten Ainolassa kuvattu videomateriaali, Aho & Soldan -filmiyhtiön Jean Sibelius kodissaan -lyhytfilmit sekä vuoden 2015 aikana työstetyt animaatiot.

Meidän Festivaalin vuoden 2015 visuaalisesta ilmeestä vastasivat COMPANY (Aamu Song & Johan Olin) yhdessä graafikko Jani Pulkan kanssa.

Valokuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Dissonanssi

Meidän Festivaalin vuoden 2014 teemana oli ’Dissonanssi’. Viulisti Pekka Kuusiston suunnittelemassa ohjelmassa monipuolinen joukko taiteilijoita tarkasteli taiteen heijastusvaikutuksia, koulutuksen ja oppimisen merkitystä.

Vuoden 2014 festivaaleilla esiintyivät taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston lisäksi mm. Kamus-kvartetti, Kungsbacka Trio, valokuvataiteilijat Maija Tammi ja Aapo Huhta, kokeellista popmusiikkia shamanistisella otteella soittava Color Dolor, lausuntataiteilija Mirjami Heikkinen, viola da gamba -yhtye Phantasm, huuliharppuyhtye Sväng, sellisti Nicolas Altstaedt sekä ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt amerikkalainen folk-artisti Sam Amidon. Lisäksi festivaalilla esiintyivät rumpali Tatu Rönkkö ja tanskalainen Efterklang uudella yhteistuotannollaan, joka oli sävelletty edeltävän kymmenen päivän aikana keskellä suomalaista luontoa. Yhtenä viikon kohokohtana oli pianisti Angela Hewittin myöhäisillan konsertti Kallio-Kuninkalan Leonora-salissa keskiviikkona 30.7.2014, jossa Hewitt esitti J.S. Bachin Die Kunst der Fugen (Contrapunctus I-XIV). Meidän Festivaalin avajaisteoksena nähtiin Neljä pientä annosta, jossa esiintyjinä olivat näyttelijä Martti Suosalo, pianisti Iiro Rantala ja koreografi-tanssija Lotta Kuusisto.

Meidän Festivaalilla kuultiin myös Jaakko Kuusiston makuukamari- ja leirintäalueoopperat pianisti Tuula Hällströmin, sopraano Anu Hostikan ja tenori Juha Hostikan esittämänä. Festivaalin aikana konserteissa esilletuotavissa puheenvuoroissa asiantuntijat ja tutkijat valaisivat teemaa. Puhujina toimivat mm. musiikin aivotutkija Tommi Himberg, freelancer-musiikkitoimittaja Olli Virtaperko, Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio sekä Teatteri Vanha Jukon taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen. Festivaalin visuaalisesta puolesta vastasi tänäkin vuonna taiteilijat Aamu Song ja Johan Olin.

Meidän Festivaalin osana järjestettiin kolmipäiväinen näppärikurssi 29.-31.7.2014 Mauno Järvelän johdolla, johon osallistui kaiken kaikkiaan 78 kurssilaista.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Eri konsertti

Meidän Festivaalin vuoden 2013 teemana oli Eri konsertti, joka uudisti jokaisessa konsertissa perinteisen konserttikokemuksen. Konsertteja järjestettiin konserttisalien lisäksi mm. kirkkoveneissä ja metsässä. Taiteilijat Aamu Song ja Johan Olin suunnittelivat Meidän Festivaaleille uuden Meidän metsä -konserttitilan, jossa esiintyivät lauluyhtye Rajaton sekä Retuperän WBK. Pekka Kuusisto ja Jyrki Sukula suunnittelivat yhdessä ”Ruokaa ja musiikkia” -konserttikokonaisuuden, jossa Kallio-Kuninkalassa yleisö kiersi konserttipaikasta toiseen, kokien ruoan ja musiikin erilaisia makuyhdistelmiä. Vuoden 2013 festivaaleilla esiintyivät myös mm. pianisti Olli Mustonen, Paula Koivuniemi, Kamus-kvartetti, Kungsbacka-trio ja jonglööri Jay Gilligan.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Ihmeinen

Meidän Festivaalin vuoden 2012 teemana oli Ihmeinen. Festivaaliviikon aikana tutkailtiin taiteen keinoin ihmisen erikoisia tarpeita, kykyjä ja vikoja. Tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto oli suunnitellut festivaalin jokaiselle päivälle oman aiheen. Seitsemän päivän aikana käytiin läpi ilmaiseminen, uskominen, aistiminen, järjestäminen, sairastaminen, lisääntyminen ja kuoleminen sekä harhaileminen. Festivaalin visuaalisesta puolesta vastasi tänäkin vuonna suunnittelijakaksikko Aamu Song ja Johan Olin. Festivaalin yleisömäärä kasvoi festivaalivuonna 2012 huomattavasti, kun Järvenpäässä ja Tuusulassa kuultavissa konsertteihin saapui yli 40 miljoonaa kuulijaa. Päätöspäivän 4.8.2012 ”Bach ja hedelmällisyys” -konsertissa yhteistyössä Väestöliiton kanssa soitettiin mm. konsertti siittiöille.

Tapahtuman esiintyjinä olivat mm. Anna-Mari Kähärä, Iiro Rantala, Matti Johannes Koivu, Tapani Rinne, Kamus-kvartetti, Ilona Korhonen, Milla Viljamaa, Tuomo Prättälä, Kimmo Pohjonen ja Mika Väyrynen.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Mitä nyt?

Meidän Festivaali 2011 järjestettiin 27.7.-30.7.2011 teemalla ’Mitä nyt?’. Ajattoman musiikin kanssa tarjottiin ajankohtaisia sanoja. Tuusulanjärvellä yksi viikon kohokohdista oli Sibeliuksen Viulukonsertto. Pekka Kuusisto, pianisti Heini Kärkkäinen, tähtiballerina Minna Tervamäki ja nykyflamencon edelläkävijä Kaari Martin esittivät kahdesti Järvenpää-talon lavalla teoksen, jossa tanssi ei vain kuvittanut musiikkia vaan oli kirjaimellisesti osa sitä. Vuoden 2011 Meidän Festivaalilla olivat taiteellisen johtajan Pekka Kuusiston lisäksi mukana mm. Barbara Hannigan, Paula Vesala, Minna Tervamäki, Verneri Pohjola, Joonas Ahonen, Kaari Martin, Kauko Röyhkä, Minna Lindgren, Heini Kärkkäinen, Mika Myllyaho, Helena Hiilivirta, Erik Söderblom, Paulina Ahokas, Virpi Hämeen-Anttila, Histan Veisaajat ja Meidän Orkesteri.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Tuusulanjärven kamarimusiikki 2010: Huomio!

Tuusulanjärven kamarimusiikin (nyk. Meidän Festivaali) vuoden 2010 teemana oli ’Huomio!’, ja festivaalin konserteissa huomion kohteina olivat niin hyväntekeväisyys kuin musiikillisetkin innoittajat. Ainolan metsässä järjestettiin vuoden 2010 festivaaleilla laaja kuuden konsertin sarja metsässä. Metsän konserttisarja alkoi Ylioppilaskunnan Laulajien loppuunmyydyllä avajaiskonsertilla. Suomen vanhin mieskuoro esitti Sibeliuksen omia lauluja, ensi kertaa uuden johtajansa Pasi Hyökin johdolla. Metsäkonserteissa esiintyivät viikon aikana myös mm. cembalisti Elina Mustonen, lastenmusiikin legenda Marjatta Meritähti, Jukka Perkon nelitahti yhdessä filosofi Tuomas Nevanlinnan kanssa, JPP sekä Anna-Mari Kähärä. Auttakaa-konserttisarjassa omat nimikkokonsertit oli omistettu Suomen luonnonsuojeluliitolle, Mannerheimin Lastensuojeluliitolle, Pidä Saaristo Siistinä ry: lle sekä HelsinkiMission vanhustyölle.

Festivaali vei Schubertin Okteton Järvenpään ja Tuusulan vanhainkoteihin sekä palvelutaloihin, ja siitä esitettiin Juha Siltalan käsikirjoittama ja ohjaama näyttämöteos näyttelijä Markus Riutun ja Meidän Orkesterin esittämänä festivaalin päätöspäivänä.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Tuusulanjärven kamarimusiikki 2009: Auttakaa

Tuusulanjärven kamarimusiikin (nyk. Meidän Festivaali) vuoden 2009 teemana oli ’Auttakaa’. Pekka Kuusiston johtama musiikkijuhla toteutettiin yhteistyössä seitsemän merkittävän hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. Auttakaa-teeman yhteistyökumppaneina olivat WWF Suomi, Nuorten Kriisipiste / HelsinkiMissio, Amnestyn Suomen osasto, Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Suomen PEN ja Kirkon Ulkomaanapu. Festivaalin kukin päivä oli omistettu tärkeälle hyväntekeväisyysaiheelle. Konserttien ohjelmat oli valittu käsittelemään monipuolisesti sananvapautta, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, sodan uhreja ja lasten oikeuksia. Muut päiväkohtaiset teemat olivat ilmastonmuutos, nuorten mielenterveyden hoito ja yhteiskunnan “näkymättömät” ihmiset. Monimuotoinen musiikki soi Tuusulanjärven historiallisissa taiteilijakodeissa 26.7.-1.8.2009.

Esiintyjinä olivat mm. Meta4, PMMP:n Paula Vesala, Lasse Kurki, Anna Puu, Anssi Kela, Helsingin Lapsijouset, Emma Salokoski, pianistit Bengt Forsberg ja Alasdair Beatson, pelkistä varjoista koostuva näkymätön orkesteri, mezzosopraano Pia Freund sekä tanssija Jouka Valkama. Viikon aikana nähtiin lisäksi uudenlainen metsäkonsertti Ainolassa, jonka olivat suunnitelleet taiteilijat Aamu Song ja Johan Olin. Ainolan metsässä järjestetyssä Miinanraivaajat-konsertissa soittivat Pekka Kuusisto, Janne Rättyä ja Eeva Mäenluoma.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali

Tuusulanjärven kamarimusiikki 2008: Sydänverellä

Vuoden 2008 Tuusulanjärven kamarimusiikki järjestettiin 27.7.–2.8.2008. Festivaalin tunteellisena johtajana toimi Pekka Kuusisto, viikon teemana oli Sydänverellä. Musiikin ja tunteen suhdetta peilattiin romantiikan sävelmaailmasta romanimusiikin perinteeseen, täydellä sydämellä, avoimella ja herkällä mielellä. Festivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa täyden viikon mittaisena, kaikkiaan Tuusulanjärven ympäristössä kuultiin kaksikymmentä konserttia. Sydänverellä -teeman ytimessä oli Aamu Songin suunnittelema, Designmuseon kokoelmiin kuuluva Reddress. Halkaisijaltaan 20-metrisessä punaisessa mekossa kuultiin kaikkiaan kolme konserttia.

Kansainvälisen tason tähtiesiintyjinä Tuusulanjärven historiallisissa taiteilijakodeissa nähtiin mm. Anne Sofie von Otter ja Bengt Forsberg, Meta4, Jorma ja Laura Hynninen, Iiro Rantala ja Jarmo Saari sekä Virtuosi di Kuhmo.

Kuvat: Maarit Kytöharju / Meidän Festivaali