Kuninkalat on mainittu historian kirjoissa 1600-luvulta lähtien Tuusulanjärven tienoilla sijaitsevien maatilojen joukossa. Vuodesta 1899 alkaen tilan on omistanut K. A. Paloheimon suku ja vuodesta 1975 alkaen Leonora ja Yrjö Paloheimon säätiö. Nykyisen ilmeen rakennukset saivat 1920-luvulla.
Sibelius-Akatemia on toiminut Järvenpään Kuninkalassa vuodesta 1987. Sibelius-Akatemia järjestää Kuninkalassa ympäri vuoden useita tapahtumia ja kansainvälisiä mestarikursseja.
Kallio-Kuninkala toimii Meidän Festivaalin keskuksena, paitsi konserttien myös musiikkijuhlan taiteilijoiden ja työntekijöiden ”festivaalikampuksena”. Vanhaan navettaan rakennettuun, akustisesti erinomaiseen Leonora-saliin mahtuu normaalioloissa noin 150 kuulijaa.
Kallio-Kuninkalan kesäkahvila on avoinna 1.–31.7.2025 välisenä aikana tiistaista perjantaihin klo 11–16, sekä la 26.7. klo 13.00-20.45 ja su 27.7. klo 15.00-18.45.
SAAPUMINEN
Kallio-Kuninkalaan pääset pyörällä, junalla, bussilla tai omalla autolla. Junalla tullessasi voit jäädä Järvenpään asemalla ja vaihtaa busseihin 665, 665A tai 21K. Voit myös jäädä junasta Ainolan asemalla, josta matkaa Kallio-Kuninkalaan on n. 2,5 km.
Autolla saapuessasi pysäköinninohjaaja saattaa ohjata sinut pysäköimään Järvenpääntien puoleiselle parkkipaikalle tai Leonora-salin pysäköintialueelle.
Pyöräillen
Kallio-Kuninkala sijaitsee hyvien pyöräily- ja jalankulkuväylien varrella, ja muun muassa Järvenpään kulttuuripolku johtaa Kallio-Kuninkalaan. Lähijunaan R voi ottaa pyörän ilmaiseksi mukaan. Järvenpään asemalta konserttipaikalle on noin 4 km ja Keravan asemalta matka on noin 7 km. Helsingistä pyöräilymatkaa kertyy noin 40 km.
Käyntiosoite: Ristinummentie 6, 04400 Järvenpää
www.kallio-kuninkala.fi
ESTEETTÖMYYS
Leonora-sali sijaitsee Navetan toisessa kerroksessa. Pääsisäänkäynnille johtaa ramppi, jota pitkin pääsee kulkemaan saliin helposti myös pyörätuolilla.
Esteetön wc-tila sijaitsee rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa, johon on kuljettava hiekkaista alamäkeä pitkin. Pysäköimällä rakennuksen toiselle puolelle, wc-tilaan pääsee kulkemaan esteettömästi. Naisten ja miesten wc-tilat sijaitsevat ensimmäisen kerroksen molemmissa päissä.
- Konserttisali on esteetön.
- Pysäköintialueella on mahdollisuus esteettömään pysäköintiin.
- Esteetön wc sijaitsee rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.
- Naisten ja miesten wc-tilat sijaitsevat rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.
- Tapahtumapaikassa on kahvila.