fbpx

28.4.2016

Pekka Kuusisto ja Ismo Alanko esiintyvät yhdessä ensimmäistä kertaa Meidän Festivaalilla ti 26.7. klo 19

Tänä vuonna 20. kertaa järjestettävä Meidän Festivaali tarjoaa jälleen monipuolisen ja korkeatasoisen festivaaliviikon 24.-30.7.2016 Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä. Kesän 2016 teema kulkee nimellä Vaiheessa, ja haemme mielenkiintoisia kehitysvaiheita pitkin taiteenlajien karttaa. Kyseessä saattaa olla vaikka Beethovenin kehitys jousikvartettosäveltäjänä Haydnin jäljiltä romantiikkaan, tai kuolleen jäniksen maatuminen. Meidän Festivaalin tämän vuoden ohjelmiston suunnittelee tapahtuman taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto yhdessä lukuisten koti- ja ulkomaiset alan huippujen kanssa. Meidän Festivaalin 2016 ensimmäinen ohjelmajulkistus on Pekka Kuusiston ja Ismo Alangon yhteinen konsertti tiistaina 26.7. klo 19.00 Järvenpää-talossa, joka on muusikoiden ensimmäinen yhteinen keikka.

Vaiheessa

Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto kertoo tämän vuoden festivaalin suunnittelusta seuraavaa: ”Tässä taidehiiviskelyssä on se siunaus ja kirous, että valmista ei tule. Meidän Festivaali 2016 synnytettiin uudella menetelmällä. Pomo ja minä pyysimme nippua taiteilijoita hahmottelemaan ohjelmakokonaisuuksia, otsikkona kehityskaaret / prosessit / vaiheet. Halusimme esiintyjien nostavan omalta alaltaan esiin jonkun tärkeän oivalluksen ja rakentavan sen ympärille mehevän jutun. Vieraat ottivat haasteen vastaan innolla ja kysymyksillä – joo, paljon juttelua, pieniksi pilkottuja esimerkkejä. Ottakaa ihan mikä aihe vaan, kunhan se on teille arvokas. Katsotaan sitten heinäkuussa väljähtääkö tärkein, vai muuttuuko entistä jännittävämmäksi. Saimme lemmellä ja taidolla kasattuja kokonaisuuksia, jotka paloiteltiin ja jaettiin pitkin festivaaliviikkoa. Konserttiohjelmat saattavat siis rönsyillä aika villisti, ja voi olla etteivät kaikki yhdistelmät toimi, mutta yrittämisen puutteeseen tämä ei ainakaan kaadu.”

Pekka Kuusisto ja Ismo Alanko esiintyvät yhdessä ensimmäistä kertaa Järvenpää-talossa ti 26.7. klo 19

Meidän Festivaalin 2016 yksi viikon kohokohdista on Pekka Kuusiston ja Ismo Alangon esiintyminen Järvenpää-talossa tiistaina 26.7.2016 klo 19.00. ”Meidän Festivaali ei mielellään puhu tähdistä, elävistä legendoista tai sensellaisista, mutta Ismo Alangon kanssa esiintyminen on kyllä kova palkinto. Loppumaton nälkä ja säkenöivästä voimasta eläminen ovat päteviä metaforia niille tarkempaa määrittelyä pakeneville tuntemuksille, joiden ansiosta tässä ylipäätään vingutellaan. Tämä Järvenpää-talon seikkailu on ensimmäinen yhteinen keikkamme”, kertoo Pekka Kuusisto konsertista.

Kotimaan eturivin muusikoihin kuuluva Ismo Alanko on tehnyt monipuolisen ja suomalaiseen kulttuuriin vahvasti vaikuttaneen savotan uteliaana ja uusiutumiskykyisenä taiteilijana. Ismo Alangon yli kolmekymmentäviisivuotta kestänyt ura pitää sisällään mielenkiintoisia vaiheita; Alanko on toiminut muun muassa Hassisen Koneen, Sielun Veljien ja Ismo Alanko Säätiön keulahahmona. Pekka Kuusisto on toiminut Meidän Festivaalin taiteellisena johtajana jo vuosikaudet. Festivaali tarjoaa hänelle arvokkaan tilaisuuden tutustua monipuolisiin taitureihin ja iskeä heidän avullaan kipinää teosten, esittäjien ja yleisön välille.

Meidän Festivaali järjestetään Järvenpäässä ja Tuusulassa 24.-30.7.2016. Festivaalin konserttipaikkoina toimivat lukuisat Tuusulanjärven ympäristön historialliset taiteilijakodit kuten Ainola, Suviranta ja Halosenniemi. Lisäksi konsertteja järjestetään mm. Kallio-Kuninkalan Leonora-salissa, Järvenpää-talossa, Tuusulan kirkossa sekä Järvenpään kirkossa.

Koko festivaali ja konserttikohtainen ohjelma julkaistaan toukokuun 2016 alkupuolella, jolloin myös liput tulevat myyntiin Lippupisteessä.

Ylös