fbpx

9.6.2021

Säveltäjän päiväkirja, osa 2

Kuvassa yksinäinen mikrofoni Tuusulanjärven rannalla.
Mikrofoni kalastelemassa Tuusulanjärven ääniä. Kuva: Tytti Arola

Tytti Arola on säveltäjä ja äänitaiteilija, jota kiinnostaa arjen tuominen konserttitiloihin, moniaististen sävellysten tekeminen sekä tilallisen äänen kanssa työskentely. Teoksissaan Arola hyödyntää usein elektroniikkaa ja viime aikoina hän on innostunut performanssitaiteesta ja soitinrakentamisesta.

Tässä blogimuotoisessa päiväkirjassa Tytti Arola avaa prosessiaan siitä, miten hän työssään säveltäjänä lähestyy uutta tilausteosta Kamus-kvartetille ja Tuusulanjärvelle. Teos kantaesitetään Meidän Festivaalilla 31.7.2021. Lue säveltäjän päiväkirjan osa 1. täällä >>

Luku- ja katseluaika: 17 minuuttia (lukuaika 5 minuuttia)


Säveltäjän päiväkirja, osa 2:
Hapetusta ja hämähäkkinuotteja

Olen työstänyt ajatuksissani tätä teosta jousikvartetille ja Tuusulanjärvelle noin puolentoista vuoden ajan, mutta konkreettisesti sävellystyö alkoi kesällä 2020 äänittäen järven äänimaisemaa. Keväällä 2021 aloin käymään äänitettyä materiaalia läpi sekä kirjoittamaan jousikvartetille – ja samalla halusin syventää ajatuksiani teoksen kokonaiskonseptista. Sävellysprosessin alkaessa minulla on tapana ideoida intuitiivisesti, että mikä minua kiinnostaa, sillä ideasta innostuminen on minulle luontevin tapa lähteä liikkeelle – kun joku ajatus tuntuu kiinnostavalta, työskentelyyn koukuttuu ja ideaa haluaa vaan pohtia tarkemmin ja pidemmälle. Tämän teoksen kohdalla positiiviseksi pakkomielteekseni muodostui Tuusulanjärven tuominen jollain tavalla konserttisaliin. Alusta asti minulle oli selvää, että tallentaisin järven äänimaisemaa ja näitä ääniä kuultaisiin sävellyksessä, mutta sen lisäksi minua viehätti ajatus, että konserttisalissa olisi myös konkreettisesti vettä. Lisäksi pohdin, että pelkän veden läsnäolo ei mielestäni olisi riittävä tapa symboloida järveä konserttisalissa – järvessä on kaikenlaista elämää ja liikettä, mitä halusin toisintaa teoksessa. Heräsikin kysymys siitä, että miten vettä voisi liikuttaa teoksen aikana?

Samanaikaisesti tutustuin kirjallisuuteen Tuusulanjärvestä, ja kävikin pian ilmi, että Tuusulanjärvi on varsin tutkittu järvi ja niin tutkimusmateriaalia kuin myös tarinoita järvestä on tarjolla paljon! Minua alkoi kiehtoa tavat, joilla järven tilaa on pyritty kohentamaan ja yksi keskeisistä tavoista on järven hapettaminen. Happipitoisuutta pyritään parantamaan esimerkiksi pumppaamalla happipitoista pintavettä järven pohjalle. Päädyinkin kokeilemaan paria eri tapaa kierrättää vettä vesiastiassa: suulla puhaltamalla sekä pumppaamalla polkupyöränpumpulla. Suun avulla veden liikuttaminen oli hauskaa ja sen kautta sai aikaan monenlaista mielenkiintoista liikettä, mutta lopulta päädyin kuitenkin siihen, että pumppaaminen olisi soittajaystävällisempi tapa veden liikuttamiseen. Pumppaus toimii teoksessa siis hyvin konkreettisena vertauskuvana järven hoitotoimenpiteistä, tosin Tuusulanjärven hapetukseen käytettävät pumput ovat ehkä aavistuksen järeämpiä kuin polkupyöränpumput. Ajatusleikki siitä, että järven rantoja pyöräilevät ihmiset jonain päivänä pysähtyisivät pumppaamaan polkupyöränpumpuillaan järvivettä, on mielestäni kuitenkin hulvaton ja ihanan absurdi.

Muovinen lumme kelluu valaistussa maljakossa.

Vesi-installaatio alkaa lähestyä lopullista muotoa. Kuva: Tytti Arola

Installaation testaamisen lisäksi aloin myös pohtia teoksen soivaa osuutta: minkälaista materiaalia kirjoittaisin Kamus-kvartetille sekä minkälaisessa roolissa teoksen elektroniikka tulisi olemaan. Pidän säveltäjänä siitä, että pystyn prosessin aikana saamaan jo jonkinlaisen käsityksen siitä, että miltä teos suunnilleen tulee kuulostamaan, joten työskentelyäni ohjaakin usein siis kuulokuva, vaikka osa asioista täytyykin kuvitella. Äänitettyjä ääniä muokatessani pystyn kuulemani perusteella tekemään päätöksiä siitä, minkälaiset äänet sopivat teokseen ja muusikoille kirjoitettaessa pyrin kokeilemaan kirjoittamani musiikin soittamista ja joskus myös etsin kiinnostavia ääniä improvisaation kautta. Olen itse viulisti, joten jousikvartetille kirjoittaessa pystyn kokeilemaan monia asioita soittajan näkökulmasta, mutta kirjoittaessani soittimille, joita en osaa tai pysty itse soittamaan yritän miettiä, että miten tämä tulee toimimaan. Tässä teoksessa asetin lähtökohdaksi sen, että elektroniikassa kuultavat järven äänet sekä jousikvartetin soitto sulautuisivat luontevalla tavalla yhdeksi, ja toisaalta aika ajoin näistä kahdesta elementistä jompikumpi saisi enemmän huomiota.

Olen yrittänyt imitoida jousikvartetille kirjoittaessani veden liikkeitä ja liikkumattomuutta: teoksessa on paljon hitaita prosesseja ja toisaalta erilaisia äänien ryöpsäyksiä. Yksi esimerkki äänen ryöpsähtelystä on oikean käden sormien nopea liike, vähän kuin dempattuja kieliä soittaminen näppäilen, mutta oikeastaan kieliä ei tässä soittotavassa näpätä ylöspäin vaan oikean käden viisi sormea liikkuvat nopeasti kielillä pyrähdellen. Pohdin, että miten voisin kirjoittaa tämän nuottiin ja päädyin merkitsemään sen hämähäkin kuvalla, sillä oikeaa kättä voisi ikään kuin ajatella jonkinlaisena hyönteisenä, joka astelee kielillä.

Kuvassa hämähäkin näköinen merkki, jota seuraa tremoloa muistuttava nuottimerkki, nuottiviivastolla.

Pyrähtelevä hämähäkki näyttää nuottiviivastolla tältä. Nuotinnos: Tytti Arola

Eläimet ovat olleet muutenkin jousikvartetin materiaalin inspiraationa: kirjoitin ylös myös eri lintujen laulujen ääniä, joista tein sointuja teoksen alkuosaan. Teoksessa on aika paljon hiljaisia ääniä, joten soittimet ovat teoksessa vahvistettu mikrofoneilla. Vahvistettua ääntä manipuloidaan myös elektronisesti, kvartetin soittoa esimerkiksi luupataan, jolloin sama materiaali ajan kuluessa toistuu ja muuttuu. Luuppaus muodostaa teokseen kerroksen, joka vertautuu jollain tavoin veden liikkumiseen järvessä – Tuusulanjärven teoreettinen viipymisaika on 250 vuorokautta eli vesi pysyy aika kauan järvessä, ennen kuin se sekoittuu ja vaihtuu uuteen veteen.

Tytti Arola katselee tietokoneen näyttöä, jolla näkyy nuottiviivastoa ja äänikarttoja.

Tytti työssään. Kuva: Tytti Arola

Elektroniikassa esittelen Tuusulanjärven erilaisia ääniä, joista muodostuu teoksen taustalle muotoa tuova ääninauha. Tein viime vuonna yhden kenttä-äänitysreissun heinäkuussa ja toisen lokakuussa, ja keväällä olen jatkanut äänittämistä järvellä. Helmikuun äänitysretkelläni kävelin järven läntistä puolta ja vaikka järvi kuulosti avannosta kuunneltuna varsin hiljaiselta, järvellä oli muuten kyllä paljon elämää: ihmisiä käveli järven jäällä, pikkulinnut lauloivat puissa ja lisäksi tapasin myös kotieläimiä, kuten kanoja ja hevosia. Samanlaista eliöiden vilkkautta havaitsin myös toukokuussa, kun tein vielä yhden äänitysreissun aamuyöllä. Erilainen vuorokaudenaika vaikutti varmasti kokemukseeni, sillä tuntui, että koko luomakunta tuli ihmettelemään mikrofonejani: lintujen laulun kirjo oli hyvin monipuolinen, jänikset pomppivat joka puolella, fasaani hiippaili ohitseni ja näinpä myös metsäkauriin sekä ketun. Oli mielenkiintoista myös huomata, että sunnuntaiaamunakin kello neljän aikaan autoteillä ajetaan – järvellä on lähes koko ajan kuultavissa erilaisten moottoreiden huminaa. Retkien aikana minulle onkin tullut yhä selkeämmäksi se, että Tuusulanjärvi on hyvin asutetun alueen ympäröimä. Tallentaessamme luonnon äänimaisemaa tallennamme myös aina itseämme.

Keväällä sävellysprosessi pääsi kunnolla vauhtiin ja tarkastelin kokonaisuutta monesta eri näkökulmasta sekä pysähdyin pohtimaan yksityiskohtia. Työskentelyni kuulosti ja näytti tältä:

Seuraavassa ja viimeisessä sävellyspäiväkirjan osassa kerron teoksen viimeistelystä sekä pääsen tapaamaan Kamus-kvartetin. Odotan todella innoissani teoksen kuulemista ja minua kutkuttaa kovasti myös installaation kokeminen suuremmassa mittakaavassa – joten heinäkuu, tule jo!

Tytti Arola,
järviin tutustuva säveltäjä

Ylös