fbpx

13.5.2022

Meidän Festivaalin virtuaalitodellisuusteos esillä toukokuussa Hannoverissa ja Helsingissä sekä kesän Meidän Festivaalilla Järvenpäässä ja Tuusulassa

Kvartetin sisällä – Inside the Quartet -virtuaalitodellisuusinstallaatio avaa jousikvartetin sisäisen musiikin piirin ja vie kokijansa suoraan Aino ja Jean Sibeliuksen kotiin Ainolaan. Oculus Quest 2 -laitteilta katseltava teos on esillä ensi viikolla Hannoverissa Classical:NEXT -tapahtumassa ja vierailee saksanmatkan jälkeen Helsingin keskuskirjasto Oodissa. Teos on osa Meidän Festivaalin 2022 ohjelmaa.

Virtuaalilaseilla katseltavan Inside the Quartet – Kvartetin sisällä -teoksen kautta yleisö pääsee kokemaan musiikin valitsemansa Kamus-kvartetin muusikon paikalta. Teoksessa yhdistyy Suomen tunnetuin säveltäjä Jean Sibelius, yksi maamme merkittävimmistä jousiensembleistä Kamus-kvartetti sekä Aalto-yliopiston huippuluokan tekninen osaaminen: musiikkina kuullaan kaksi ensimmäistä osaa Sibeliuksen Voces Intimae -kvartetosta, teoksessa esiintyy Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja Kamus ja teknisestä toteutuksesta vastasi Aalto-yliopiston poikkitieteellinen tiimi. Teos kuvattiin Ainolassa kesällä 2020.

Inside the Quartet lähti halusta kokeilla vr-tekniikkaa jousikvartetin ja yleisön kohtaamisen muotona”, Kamus pohti projektista kesällä 2020. ”Kvartettisoitto on saumatonta ja sanatonta yhteistyötä vaativa laji, ja satoja vuosia sitten syntyneen kokoonpanon ja uusimman teknologian kohtaamisessa on paljon kutkuttavia elementtejä”.

Inside the Quartet on tutkielma musiikillisesta läheisyydestä ja kommunikaatiosta. Se välittyy luontevasti virtuaalitodellisuuden uudenlaisen ilmaisumuodon kautta”, kertoo Aalto-yliopiston työryhmän projektijohtaja, Aalto Acoustics Labin työelämäprofessori Sebastian J. Schlecht. Aalto- yliopiston tiimi on rakentanut teokseen alan kärkeä edustavan akustiikan virtuaaliseen Ainolaan. Äänisuunnittelusta teoksessa on vastannut tohtoriopiskelija Nils Meyer-Kahlen.

Projektin julkaisu jäi pandemian jalkoihin, mutta nyt saamme teoksen vihdoin esille”, kertoo festivaalin toiminnanjohtaja Petra Piiroinen. ”Senkin vuoksi on erityisen hienoa päästä esittelemään teosta ja sen tekniikkaa sekä siinä sivussa Ainolaa, Sibeliusta, Kamusta, Meidän Festivaalia ja Järvenpäätä Hannoveriin yhteen alan isoimmista ammattilaistapahtumista”, Piiroinen jatkaa. Teos esitellään Classical:NEXT -tapahtumassa 18. toukokuuta tech pitch -osiossa.

Saksan vierailun jälkeen teoksen ensiesityksiä juhlitaan kaikille avoimessa tilaisuudessa Helsingin keskustakirjasto Oodissa 25.5. klo 16:30-18:30. Meidän Festivaaliviikolla 2022 Inside the Quartet – Kvartetin sisällä vierailee mm. Hyrylän ja Jokelan kirjastoissa ja Kallio-kuninkalassa. Teos on myös osa Konserttikeskuksen tarjontaa. Konserttikeskuksen kautta ja tuella sen voi tilata kouluihin ympäri Suomen.

Inside the Quartet – Kvartetin sisällä -teoksen tuotantoa on tukenut Jenny ja Antti Wihurin rahasto. Meidän Festivaalin kesän 2022 tapahtumia tukevat Järvenpään kaupunki, Tuusulan kunta, Taiteen edistämiskeskus, Koneen säätiö, Alli Paasikiven säätiö, Keski-Uusimaa, OP Uusimaa, Vantaan Energia Keski-Uusimaa ja Järvenpään Auto-Arita.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
toiminnanjohtaja Petra Piiroinen, puh. 041 548 7098
[email protected]

MEIDÄN FESTIVAALI
Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista ja -tieteellisistä tempauksista tunnettu korkeatasoinen kulttuuritapahtuma, joka on toiminut vuodesta 1997 lähtien Tuusulanjärven ainutlaatuisessa historiallisessa ympäristössä. Tapahtuman taiteellisena johtajana kesällä 2018 kautensa avasi maamme johtaviin jousiensembleihin lukeutuva Kamus-kvartetti. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä, vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla ja viimeisimpänä Musiikki&Median Industry Awards-palkinnolla vuoden 2021 klassisen musiikin festivaalina. Meidän Festivaalille on myönnetty eurooppalainen EFFE -laatuleima vuosille 2022–23 ja Ekokompassi Tapahtuma -sertifikaatti 2019–21. Tapahtuman järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry.
www.meidanfestivaali.fi

Ylös